Manchester Cityn puolustajalta kritiikkiä jaksamista koetteleville otteluruuhkille – ”Ehkä lopetan 30-vuotiaana”
Manuel Akanji on vitsaillut lopettavansa ammattilaisuransa jo 30-vuotiaana suurien ottelumäärien vuoksi. Manchester Cityn puolustaja toivoisi myös vapaata peliruuhkien keskellä.
Akanji, 29, siirtyi Cityyn kaksi vuotta sitten Borussia Dortmundista. Sveitsin maajoukkuepelaaja on pelannut tämän jälkeen 127 ottelua seuran ja maajoukkueen vahvuudessa.
Akanjilla on pelkästää tältä kaudelta vyöllä jo seitsemän peliä.
Manchester City aloittaa ensi viikolla kautensa uudessa Mestarien liigan formaatissa. Sarjavaiheessa edessä on kahdeksan ottelua.
City osallistuu myös ensi kesänä laajennettuun 32 joukkueen seurajoukkueiden MM-turnaukseen, joka päättyy 13. päivä heinäkuuta vain kuukausi ennen uuden valioliigakauden alkua.
– Se on niin rankkaa. Tässä ei ajatella vain tätä kautta, vaan myös ensi kautta. Jos me vaikka voitamme Valioliigan ja cupin, sekä pääsemme seurajoukkueiden MM-turnauksessa finaaliin. Community Shield olisi sitten kolme viikkoa sen jälkeen. Milloin meillä olisi lomaa? Akanji kommentoi BBC:lle.
– Talvisin ei ole taukoa, joten olemme onnekkaita, jos saamme kaksi viikkoa ennen paluuta joukkueen mukaan valmistautumaan uuteen kauteen. Seuraavana kesänä on sitten MM-kisat. Tälle ei ole loppua.
– Se on vain peliä pelin jälkeen. En tiedä, miten se toimii seuraavien vuosien aikana. Otteluita ei voi vain lisätä jatkuvasti, olettaen että kaikki säilyisi ennallaan. Sitä on ajateltava myös pelaajia.
– Jossain vaiheessa väsyt pelaamaan enää yhtäkään peliä lisää. Sen jälkeen tulevat loukkaantumiset. Harjoittelemme kovaa ja olemme kunnossa, mutta kaikelle täytyy olla rajansa. Ehkä lopetan 30-vuotiaana!
Manchester City on aloittanut valioliigakauden neljällä voitolla. Mestarien liiga käynnistyy Cityzensin osalta kotiottelulla Internazionalea vastaan ensi viikon keskiviikkona.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin