Aston Villa -legenda Gary Shaw on kuollut
Aston Villa -legenda Gary Shaw on kuollut 63-vuotiaana. Birminghamilaisseura vahvisti seuralegendansa poismenon maanantaina.
BBC uutisoi Shaw’n menehtyneen kaatumisen yhteydessä saamiinsa vammoihin.
Shaw nousi Villan edustusjoukkueeseen seuran akatemian kautta vuonna 1978. Hän oli mukana voittamassa Englannin pääsarjamestaruutta vuonna 1981 ja Eurooppa Cupia vuotta myöhemmin.
Shaw teki yhteensä 10 vuoden aikana Villassa 213 otteluun 79 maalia. Hänet palkittiin vuonna 1981 PFA:n vuoden nuorena pelaajana.
Shaw työskenteli vuonna 1992 päättyneen pelaajauransa jälkeen tilastoanalyysina ja Villan suurlähettiläänä. Hyökkääjä edusti pelaajana myös Blackpoolia, Walsallia, Kilmarnockia ja Shrewsbury Townia.
– Gary oli yksi omistamme. Lahjakas hyökkääjä, joka toi iloa kannattajille maalintekotaidoillaan ja auttoi Villaa menestymään 1980-luvulla. Pelaaja sai myös yksilöllistä ylistystä ja monet ihailivat häntä, Villa kommentoi julkaisemassaan tiedotteessa.
– Hän menehtyi aiemmin tänään perheensä ympäröimänä, jotka pyysivät Aston Villaa julkaisemaan tiedotteen heidän puolestaan. Ajatuksemme ovat Garyn läheisten ja rakkaiden luona tänä vaikeana aikana.
LUE MYÖS!
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia

- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia