Thomas Frankilta huonoja uutisia tähtihyökkääjästä – ”Tämä on turhauttavaa”
Thomas Frank vahvistaa Yoane Wissan olevan muutaman kuukauden sivussa Brentfordin vahvuudesta. Hyökkääjä sai nilkkavamman lauantain valioliigaottelussa Manchester Cityä vastaan.
Wissa loukkaantui ottelun avauspuoliskolla Mateo Kovacicin taklauksen jälkeen. Brentfordilta on jo ennestään sivussa joukkueen runkopelaajia, kuten laitapuolustaja Aaron Hickey, keskikenttäpelaaja Mathias Jensen ja kesän hyökkääjähankinta Igor Thiago.
– Wissan kohdalla kyse ei ole valitettavasti hyvistä uutisista. Loukkaantuminen saattaa pitää hänet pari kuukautta sivussa, Frank kommentoi Brentfordin verkkosivuilla.
– Tämä on turhauttavaa. Meillä oli paljon loukkaantumisia viime kaudella. Toivottavasti en joutuisi puhumaan niistä liikaa tällä kaudella, mutta se on ehkä jo tapahtunut.
– Tämä on kuitenkin osa jalkapalloa ja meidän täytyy löytää ratkaisut.
Wissa on tehnyt neljään valioliigaotteluun kolme maalia tällä kaudella. Frank tunnustaa, että kongolaisen paikkaaminen tulee olemaan hankalaa.
– Se tulee jättämään suuren aukon. Kaikki sanovat meidän hankkineen Igor Thiagon Ivan Toneyn paikalle, mutta meillä oli edelleen Wissa. Igor Thiago hankittiin tuomaan joukkueeseen kilpailua.
– Wissalla oli hyvä kausi viime kaudella ja hän on aloittanut myös tämän kauden hyvin. Kolme maalia neljään peliin on todella hyvä lukema. Hän ollut meille tärkeä ja tulee jättämään suuren aukon tyhjäksi. Tulen kuitenkin löytämään ratkaisun.
Brentford matkustaa seuraavaksi Valioliigassa Tottenhamin vieraaksi tulevana lauantaina. The Bees on sarjataulukossa yhdeksäntenä voitettuaan neljästä ensimmäisestä ottelustaan kaksi.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin