”Tämä on noloa” – Leicesterin faneilta kovaa palautetta Steve Cooperille hikisessä voitossa

Leicesterin päävalmentaja Steve Cooper sanoo, että hän on entistä sitoutuneempi menestymään roolissaan kannattajien negatiivisen palautteen jälkeen.
Cooperin ryhmä selvitti tiistaina hikisesti tiensä jatkoon liigacupissa kaatamalla Viaplayn näyttämässä ottelussa Kakkosliigan Walsallin rangaistuspotkukilpailussa.
Leicester teki avauskokoopanoonsa kymmenen muutosta ja oli varsinaisen peliajan päättyessä 0-0-tilanteessa Walsallin vieraana. Pilkut menivät Leicesterin hyväksi 3-0, kun maalivahti Danny Ward torjui kolme kotijoukkueen yritystä.
Otteluun oli matkustanut noin 2 000 Leicesterin kannattajaa, joiden katsomosta huudettiin ”Cooper, pistä asia järjestykseen” ja ”Tämä on noloa”.
Leicester nousi täksi kaudeksi takaisin Valioliigaan, mutta sen päävalmentaja Enzo Maresca siirtyi Chelseaan. Cooper on ollut puikoissa kesäkuusta lähtien ja voittanut seitsemästä pelistään vain kaksi, kummatkin liigacupissa alempisarjalaisia vastaan.
– Kuulin tietysti kannattajien huudot ja otan ne vastaan. Ette koskaan kuule minun olevan epäkunnioittava kannattajien mielipiteitä kohtaan, sanoi Cooper AP:n mukaan.
– Meidän on rakennettava luottamusta kannattajien kanssa tehdäksemme tätä työtä, mutta tiesin sen joka tapauksessa. Tällaiset asiat saavat minut sitoutumaan entistä enemmän siihen, että haluan tehdä hyvää työtä.
– Haluan pärjätä hyvin tässä jalkapalloseurassa – olen sitoutunut siihen, mitä se edustaa, ja otan tämän vastuun vakavasti.
– Kukaan ei sanonut, että tämä kausi olisi helppo. Tästä tulee haastava kausi, mutta kukaan ei ole siihen enemmän valmis kuin minä.
Valioliigassa Leicester on viiden kierroksen jälkeen 15. sijalla, kahden pisteen päässä putoamisviivasta.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”