Michael Owen kertoi mielipiteensä Antonyn tilanteesta: ”Ei sovellu Valioliigaan”
Kuluva kausi on Antonylle kolmas Manchester Unitedissa.
Manchester United hankki Antonyn Ajaxista lähes sadalla miljoonalla eurolla elokuussa 2022. Siirtonsa jälkeen Antony teki ensimmäiseen kolmeen sarjaotteluun kolme maalia. Sen jälkeen 81 otteluun on syntynyt vain yhdeksän maalia.
Laitahyökkääjä on saanut valtavasti kritiikkiä peliesityksistään Manchester Unitedissa, ja on jäänyt alkukaudella täysin olemattomalle vastuulle Erik ten Hagin alaisuudessa. Antony on pelannut Valioliigassa vain yhden minuutin.
Michael Owen kertoi Mirrorin haastattelussa, ettei usko Antonyn vahvuuksien sopivan Valioliigaan.
– En ole nähnyt Antonylta tarpeeksi positiivisia peliesityksiä, jotta hän voisi aloittaa kaikki joukkueen ottelut. Hän on luonnollisesti todella lahjakas pelaaja, josta on maksettu valtava siirtosumma, joten Manchester United yrittää epätoivoisesti saada hänen pelinsä toimimaan. En vain näe Antonyn vahvuuksien sopivan Valioliigaan. Mielestäni hän ei ole tarpeeksi nopea pelaaja. Hän ei kykene ohittamaan puolustajaa harhautuksen jälkeen ja se johtuu nopeuden puutteesta.
Owen pitää mahdollisena, että Antony saisi itsestään enemmän irti jossain muualla.
– Antony voi olla loistava pelaaja jossain toisessa joukkueessa, mutta nykyisessä Manchester Unitedissa pelaajien on vaikea loistaa. Olemme nähneet sen viimeisen 5-10 vuoden aikana. Jos Antony aloittaisi seuraavan pelin, en olisi järin innoissani siitä. Koen nähneeni tarpeeksi tietääkseni, että Antony olisi vaikeuksissa, mutta en tiedä, mikä häntä auttaisi. Olisiko se valmentajanvaihdos tai uusi seura, Owen mietti.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran