Liverpool saamassa Alissonin takaisin tolppien väliin

Liverpoolin maalivahti Alisson on ollut sivussa joukkueensa kahdesta edellisestä pelistä lihasvamman vuoksi.
Alisson on kärsinyt kivuista takareidessään, eikä siten osallistunut otteluihin Bournemouthia ja West Hamia vastaan. Joukkueen kakkosvahti Caoimhín Kelleher pelasi molemmissa otteluissa ja esiintyi edukseen tolppien välissä.
Liverpool-luotsi Arne Slotin mukaan Alissonin on määrä palata kokoonpanoon lauantaina, kun Liverpool kohtaa Valioliigassa Wolverhamptonin.
Slotin mukaan Alisson on harjoitellut täysipainoisesti joukkueen kanssa.
– Uskomme hänen olevan valmis pelaamaan. Alisson harjoitteli torstaina joukkueen kanssa ja odotamme hänen harjoittelevan myös tänään joukkueen kanssa. Uskon Alissonin olevan käytettävissä, mutta tietenkin meidän on vielä harjoiteltava tänään. Olemme todella iloisia siitä, että hän palaa käyttöömme, mutta haluan muistuttaa Kelleherin pelanneen todella hyvin näissä kahdessa ottelussa. Meillä on kaksi tai jopa kolmekin hyvää vaihtoehtoa tolppien väliin, Slot sanoi.
Wolverhamptonin ja Liverpoolin välinen ottelu käynnistyy lauantaina klo 19.30.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla