Tottenham teki selvää jälkeä Manchester Unitedista Old Traffordilla – Bruno Fernandes sai suoran punaisen
Tottenham voitti Manchester Unitedin sunnuntai-iltana Old Traffordilla tyylipuhtaasti 3-0.
Tottenham sai peliin loistavan lähdön. Viime aikoina huippuvireeseen äitynyt Brennan Johnson jatkoi maalitehtailuaan vietyään vieraat johtoon jo kolmannella minuutilla. Micky van de Ven juoksi kentän läpi, pelasi pallon Johnsonille ja laitahyökkääjä viimeisteli pallon varmasti maaliin.
Ange Postecogloun miehistö pääsi pelaamaan miesylivoimalla koko toisen jakson.
Manchester Unitedin kapteeni Bruno Fernandes sai suoran punaisen kortin hetki ennen taukoa. Fernandes liukastui pallontavoittelutilanteessa ja osui nappulakengällään Tottenham-pelaaja James Maddisonin sääreen. Tuloksena ulosajo.
Fernandesin ulosajo näkyi tulostaululla välittömästi. Dejan Kulusevski vei Tottenhamin kahden maalin etumatkalle heti toisen jakson alussa. Johnson juoksi laidaltaan boksiin ja syötti pallon maalin edustalla odottaneelle Kulusevskille, eikä ruotsalainen epäonnistunut paikassaan. Tottenhamin kolmas maali syntyi kulmasta. Dominic Solanke jäi vapaaksi maalin edessä ja siirsi pallon helposti ohi André Onanan.
Manchester United pelaa suorastaan luokatonta alkukautta. Kuudesta sarjaottelusta tuloksena on seitsemän pistettä ja Valioliigan 12. sija.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen