ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
Michael Carrick on Manchester Unitedin johtoportaan ykkössuosikki joukkueen päävalmentajaksi, ESPN uutisoi.
Carrick otti loppukaudeksi päävalmentajan vastuut, kun Rúben Amorim sai potkut kesken kauden.
ESPN kuitenkin kirjoittaa, että vaikka Carrick johtaa kisaa Unitedin managerikaavailuissa, aikoo manchesterilaisseura käydä vaihtoehtonsa perusteellisesti läpi.
Yksi vaihtoehdoista on Bournemouthin kauden päätyttyä jättävä Andoni Iraola, joka on tehnyt Kirsikoissa hyvää työtä vuosien ajan.
Chelsean kerrotaan olevan myös Iraolan kintereillä, joten baskiluotsista voi olla tulossa kovaa kilpailua. Toisaalta Iraolan on kerrottu pohtivan paluuta Espanjaan.
Carrick on joka tapauksessa nyt vahvin kandidaatti onnistuttuaan keväkaudella sangen hyvin. Hän on ohjastamassa Unitedia ensi kaudeksi Mestarien liigaan, ja joukkue on voittanut 13 ottelustaan yhdeksän Carrickin alaisuudessa.
ESPN:n mukaan Manchester Unitedin ratkaisuun vaikuttaa myös se, onko apuvalmentaja Steve Holland aikeissa jatkaa seurassa Carrickin kanssa. Hollandin kerrotaan olleen merkittävässä roolissa Carrickin valmennustiimissä ja siinä, että peliesitykset ovat piristyneet Amorimin lähdettyä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen