MEN: Man Unitedilla jo ehdokas Erik ten Hagin korvaajaksi
Manchester Unitedilla on jo uusi valmentajanimi mielessä.
Manchester Evening News kertoo, että Thomas Tuchelista kaavaillaan korvaajaa Erik ten Hagille, mikäli hollantilaiselle päädyttäisiin antamaan potkut.
Tuchel oli jo kesällä United-johdon harkinnassa, mutta tuolloin seura päätyi jatkamaan yhteistä taivalta ten Hagin kanssa. Tuchel taas on yhä työttömänä ja sikäli houkutteleva vaihtoehto. Muut ten Hagin korvaajaehdokkaat työskentelevät parhaillaan muissa seuroissa.
MENin tietojen mukaan United-johto pitää palaverin tiistaina. On hyvin mahdollista, että kokouksessa punnitaan myös ten Hagin asemaa.
Ten Hag on valmentanut Unitedia toukokuusta 2022 lähtien. Hän on johdattanut seuran kerran FA Cupin ja kerran Liigacupin voittoon. Ten Hagin voittoprosentti on 55,20, millä hän sijoittuu seuran historiassa José Mourinhon ja Ole Gunnar Solskjærin väliin. Solskjærille annettiin aikaa 168 ottelua ja Mourinholle 144. Ten Hagilla on nyt otteluita kasassa 125.
Kuluvan kauden United on aloittanut mollivoittoisesti. Valioliigassa joukkue on seitsemän kierroksen jälkeen 14:ntenä kahdeksan pisteen potilla. Sarjakärki ja arkkivihollinen Liverpool on karannut jo kymmenen pisteen päähän. Eurooppa-liigassakin United on saanut kahdesta ottelusta kasaan vain kaksi pistettä.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman