Gary Neville otti kantaa Erik ten Hagin potkuihin: ”En usko, että kukaan on kovin järkyttynyt”

Manchester Unitedin puolustajalegenda Gary Neville uskoo, että selkeän pelityylin puute oli juurisyy Erik ten Hagin ongelmiin.
United tiedotti maanantaina, että se on antanut kenkää ten Hagille, 54, joka toimi manchesteriläisten managerina kesästä 2022 alkaen.
Manchester United voitti hänen alaisuudessaan kertaalleen FA Cupin ja liigacupin, mutta kuluvalla kaudella joukkueella on ollut isoja vaikeuksia niin kotimaan kentillä kuin Euroopassa.
Valioliigassa United on yhdeksän kierroksen jälkee vasta 14:nä, eikä se ole voittanut yhtään kolmesta ottelustaan Eurooppa-liigassa.
Nevillen mukaan Unitedin nykyjoukkueella pitää pystyä parempaan.
– Mielestäni identiteetin ja tyylin puute on ollut mysteeri viimeiset kaksi ja puoli kautta, kommentoi Neville Sky Sportsille.
– Rekrytointi on ollut ajoittain kamalaa, mutta uskon, että tuolla pelaajaryhmällä pystyy pelaamaan nykyistä paremmin.
– Tyylin puute on ollut suurin ongelma. Heidän pelaamisensa katsominen on todellinen kamppailu, eikä se ole muuttunut viimeisen 18 kuukauden aikana. Se on ollut yhtä huono asia kuin tuloksetkin.
– Kaiken kaikkiaan tulosten ja esitysten haasteet ovat merkinneet sitä, että omistajat ovat päättäneet erottaa hänet. En usko, että kukaan on kovin järkyttynyt.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen