Portugalin mestarivalmentaja kiinnostunut Manchester Unitedin manageripestistä

Manchester United yrittää hankkia Sporting CP:n Rúben Amorimin uudeksi päävalmentajakseen, kertoo Athletic.
Portugalilaislähteet ovat kertoneet Athleticille, että Amorim, 39, on kiinnostunut korvaamaan Erik ten Hagin, joka sai Unitedista kenkää maanantaina.
Manchesteriläiset ovat valmiita maksamaan Amorimin kymmenen miljoonan euron ulosostoklausuulin, jonka lisäksi seuran on pulitettava ten Hagille noin 16 miljoonaa euroa hänen potkuistaan.
Amorim on voittanut Sportingin kanssa Portugalin liigamestaruuden kahdesti, viimeksi viime kaudella, ja häntä pidetään yhtenä Euroopan parhaista nuorista valmentajista.
Aiemmin tänä vuonna Amorim oli ehdolla myös Liverpoolin ja West Hamin manageriksi.
Uutisoimme aiemmin maanantaina Guardianin tietojen pohjalta, että Brentfordin Thomas Frank on Manchester Unitedin ”varhainen ykkösehdokas” ten Hagin korvaajaksi.
Guardian mainitsi myös Amorimin olevan potentiaalisten ehdokkaiden joukossa, mutta Athleticin mukaan United käy parhaillaan neuvotteluja Sportingin kanssa.
Frank sanoi maanantaina lehdistötilaisuudessaan, että hän on avoin kiinnostaville mahdollisuuksille, mutta toisteli useaan otteeseen olevansa onnellinen Brentfordissa.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- André Onanalle hirvittävä lyttäys: ”Huonoin 20 vuoteen”
- Man City ja Valioliiga sopuun taloussäännöstä
- Tottenham otti jyrkästi kantaa myyntiväitteisiin
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Man City ja Valioliiga sopuun taloussäännöstä
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Alexander Isakin kunnosta huonoja merkkejä maajoukkuetehtävissä
- Tottenham otti jyrkästi kantaa myyntiväitteisiin
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- Arsenalin pelaaja sai tietää lähdöstään Fabrizio Romanon kautta
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista