Unai Emery: Aston Villa lähtee altavastaajana Tottenham-otteluun

Unai Emeryn Aston Villa on yksi Valioliigan parhaista joukkueista.
Emery saapui Aston Villan peräsimeen lokakuussa 2022. Emery johdatti Aston Villan viime kaudella komeasti neljänneksi Valioliigassa ja sitä kautta mukaan Mestarien liigaan. Aston Villa on voittanut kaikki Mestarien liigan kolme otteluaan.
Aston Villa lähtee viikonlopun sarjakierrokselle Valioliigan neljänneltä sijalta. Aston Villa kohtaa vieraskentällä kahdeksantena olevan Tottenhamin. Emery kokee Aston Villan lähtevän otteluun altavastaajana. Emery perustelee mielipidettään budjettieroilla.
– Tottenham on meitä suurempi ennakkosuosikki tällä kaudella ja lisäksi myös sunnuntain ottelussa. Yritämme kuitenkin kilpailla ja luotamme itseemme. Yritämme haastaa Tottenhamin, Chelsean tai Newcastlen kaltaisia seuroja kuuden tai seitsemän parhaan joukossa. Tottenham on meitä suurempi haastaja, vaikka meillä onkin etulyöntiasema sarjasijoituksen suhteen. Tilanne voi olla erilainen sunnuntain jälkeen.
– Tottenham on suosikki yhdessä Chelsean, Manchester Unitedin ja Newcastlen kanssa. Olemme kuitenkin samassa kastissa ja toivottavasti voimme olla siellä mahdollisimman pitkään.
Valioliigassa on seitsemän suuremmalla budjetilla operoivaa seuraa, mutta se ei ole näkynyt sarjataulukossa. Emery on saanut Aston Villasta enemmän irti pienemmällä budjetilla.
– Voimme listata joukkueiden budjetit ja katsoa, kuka on suosikki, vaikkei tietenkään budjetit määrittele sitä täysin. Siitä huolimatta välillämme on edelleen suuri ero. Emme kuitenkaan ajattele sitä, vaikka minun onkin kerrottava kaikille, että edellämme on alussa seitsemän suuremmalla budjetilla operoivaa seuraa. Olemme kuitenkin taistelleet niiden kanssa viimeisen kahden vuoden ajan ja menemme jatkuvasti eteenpäin.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle