Telegraph: Ykköstähti jää Tottenhamiin – seura käyttää optionsa
Tottenham on aktivoimassa Heung-min Sonin nykyisessä sopimuksessa olevan option ensi kaudesta, kertoo Telegraph.
Sonin sopimus Tottenhamin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Telegraphin saamien tietojen mukaan siinä on seuran käytettävissä oleva optio kaudesta 2025-26, ja Tottenham on valmis käyttämään sen.
Son, 32, on edustanut Tottenhamia vajaan kymmenen vuoden ajan. Tottenham hankki Sonin Bayer Leverkusenista kesällä 2015.
Vasen laitahyökkääjä nousi Tottenhamin kapteeniksi reilu vuosi sitten, kun Harry Kane siirtyi Bayern Müncheniin.
Son on kuulunut jo pitkään Tottenhamin tärkeimpien pelaajien joukkoon. Son viimeisteli viime kaudella Valioliigassa komeat 17 maalia.
Eteläkorealaisen syyskausi on ollut rikkonainen, sillä hän on kärsinyt lihasvammoista. Son palasi viime viikonloppuna pelikentille ja iski heti maalin Aston Villan verkkoon. Seitsemään sarjaotteluun on syntynyt kolme maalia ja kolme maalisyöttöä.
LUE MYÖS
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”