Liverpool tyrmäsi Bayer Leverkusenin – Viktor Gyökeres iski hattutempun Manchester Cityn verkkoon

Mestarien liigan liigavaihe jatkui tiistaina. Kaksi englantilaisseuraa pelasi tiistaina neljännen kierroksen ottelunsa.
Arne Slotin Liverpool kohtasi kotikentällään Bayer Leverkusenin. Liverpoolissa muun muassa Mestarien liigan voittanut Leverkusen-luotsi Xabi Alonso palasi Anfieldille. Liverpool voitti ottelun tyylipuhtaasti 4-0.
Liverpool hallitsi palloa avausjaksolla, mutta ei saanut sen kanssa mitään konkreettista aikaiseksi. Leverkusen puolusti tiiviisti, ei jättänyt tiloja linjojen väliin ja iski aktiivisesti vastaan.
Liverpool iski kaksi maalia toisen jakson ensimmäisen vartin aikana. Luis Díaz siirsi isännät johtoon 61. minuutilla. Díaz pääsi nokikkain Lukas Hradeckyn kanssa ja nosti pallon suomalaisen yli. 1-0. Vain kahta minuuttia myöhemmin Cody Gakpo viimeisteli isäntien toisen maalin. Mohamed Salah lähetti nappikeskityksen takatolpalle ja täysin vapaaksi jäänyt Gakpo puski pallon ohi Hradeckyn.
Liverpoolin kolmas maali näki päivänvalonsa 83. minuutilla. Díaz nappasi pallon haltuunsa maalin edustalla ja pääsi vapaasti iskemään pallon Leverkusenin maaliin. Lisäajalla Díaz iski illan kolmannen maalisna.
Mestarien liigan suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon lukeutuva Manchester City kohtasi vieraskentällä Sportingin.
Rúben Amorimin Sporting teki selvää jälkeä Manchester Citystä
Illan suurin yllätys nähtiin Lissabonissa. Rúben Amorimin Sporting voitti Manchester Cityn peräti 4-1.
Manchester City sai otteluun loistavan lähdön. Phil Foden riisti pallon hyökkäyskolmanneksella ja laukoi sen varmasti ohi Sporting-vahti Franco Israelin. Sporting nousi tasoihin 38. minuutilla. Suorastaan loistavaa syyskautta pelaava Viktor Gyökeres sai pallon juoksulinjalleen, eteni hieman eteenpäin ja iski pelivälineen maaliin.
Manchester Cityllä oli avausjaksolla useampi laadukas maalipaikka, ja Sporting pääsi hieman onnekkaasti tasatilanteessa tauolle.
Toisen jakson alku oli vähintäänkin vauhdikas. Sporting siirtyi johtoon jo 46. minuutilla. Maximiliano Araújo pääsi nokikkain Edersonin kanssa ja iski pallon voimalla takakulmaan. Sportingin kolmas maali syntyi vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Pallo vietiin pilkulle ja Gyökeres onnistui tuttuun tapaan maalinteossa.
Noin 20 minuuttia ennen loppua Erling Haaland epäonnistui rangaistuspotkussa. Maalitykin yritys pysähtyi ylärimaan. Toisen jakson rangaistuspotkushow sai jatkoa 80. minuutilla, kun Sporting sai jälleen pilkun, ja Gyökeres iski sen maaliin. Ruotsalaiskärki viimeisteli hattutempun Manchester Cityn verkkoon.
Mestarien liiga jatkuu keskiviikkona. Arsenal kohtaa vieraskentällä Internazionalen ja Aston Villa haastaa Club Bruggen Belgiassa. Neljästä ottelusta tuloksena on yksi voitto ja kolme tappiota.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä