Enzo Maresca kertoi miksi João Félix on jäänyt täysin olemattomalle peliajalle Chelseassa
João Félix siirtyi elokuussa Atléticosta Chelseaan.
Chelsea maksoi Félixistä 52 miljoonaa euroa, vaikka Atlético yritti epätoivoisesti päästä eroon portugalilaisesta.
Félix ei mahtunut Diego Simeonen suunnitelmiin ja oli ajautunut riitoihin Atléticon pelaajien kanssa. Félixistä oli muodostunut Atléticolle ongelma, sillä seura odotti vaikean tilanteen vaikuttavan huomattavasti pelaajan markkina-arvoon.
Toisin kävi, sillä Atlético sai Félixistä lopulta merkittävän siirtosumman.
Viikonloppuna 25 vuotta täyttävä Félix on jäänyt syyskaudella hyvin pienelle peliajalle Chelseassa. Enzo Maresca ei ole nimennyt Félixiä kertaakaan avauskokoonpanoon Valioliigassa. Huomionarvoista on myös se, että Félix on pelannut edellisessä viidessä sarjaottelussa yhteensä vaivaiset yhdeksän minuuttia. Viimeiset kolme ottelua ovat sujuneet alusta loppuun penkillä.
Maresca otti lehdistötilaisuudessaan kantaa Félixin tilanteeseen.
– Tunnen häpeää Joãon tilanteesta. Haluaisin antaa hänelle enemmän minuutteja Valioliigassa, mutta tarvitsemme balanssia puolustuspelaamiseemme. Emme voi laittaa Joãoa, Cole Palmeria ja Christopher Nkunkua samaan aikaan kentälle. Haluaisin tehdä niin, mutta meidän on myös puolustettava. Minulle on selvää, että jos João pelaa jatkossakin hyvin, tulee hän saamaan minuutteja Valioliigassa, Maresca sanoi.
LUE MYÖS
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia

- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne