Arsenalin vaisu putki sai jatkoa paikalliskamppailussa – Liverpool karkaamassa
Chelsea riisti pisteen, kun Arsenalin voitoton jakso Valioliigassa kasvoi neljään otteluun. Lontoon paikalliskamppailu päättyi 1-1-tasalukemiin.
Chelsea ja Arsenal ovat nyt molemmat yhdeksän pistettä sarjakärki Liverpoolia perässä.
Chelsea oli lähellä avausmaalia heti alkutahdeilla. Cole Palmer laukoi boksin takaa ja David Raya venytti tielle kädellään. Hieman myöhemmin Malo Gustolle tarjoutui vielä parempi tilaisuus, mutta laitapuolustaja puski ohi tyhjästä maalista.
Arsenal oli iskeä johtomaalin noin puolen tunnin kohdalla lyhyestä vapaapotkusta. Kai Havertz oli kuitenkin syötön vastaanottaessaan paitsiossa ja osuma hylättiin var-tarkastuksen jälkeen.
Toisella puoliskolla hanat viimein aukesivat 60. minuutin kohdalla. Chelsea puolusti heikosti ja Gabriel Martinelli pääsi tällämään pallon etukulmasta sisään Martin Ødegaard keskityksen jälkeen siirtäen Arsenalin 1-0-johtoon.
Chelsea kuittasi takaiskun vain 10 minuuttia myöhemmin. Arsenal unohti Pedro Neton vapaaksi boksin takana ja voimakas laukaus upposi oikeaan alanurkkaan.
Ottelun viimeiseksi jäänyt osuma oli Neton ensimmäinen Chelsea-paidassa valioliigaotteluissa.
Valioliigassa käynnistyy nyt marraskuun maajoukkuetauko. Arsenal isännöi seuraavaksi Nottingham Forestia 23. päivä marraskuuta. Chelsea matkustaa samana päivänä Leicesterin vieraaksi.
Viaplay näyttää kaikki Valioliiga-ottelut.
| Pvm | Ottelu | Tulos |
|---|---|---|
| 25.05.2025 | WolverhamptonWolves – Brentford | 1-1 |
| 25.05.2025 | Tottenham – Brighton | 1-4 |
| 25.05.2025 | Southampton – Arsenal | 1-2 |
| 25.05.2025 | Nottingham – Chelsea | 0-1 |
| 25.05.2025 | Newcastle – Everton | 0-1 |
| 25.05.2025 | Manchester UnitedMan Utd – Aston Villa | 2-0 |
| 25.05.2025 | Liverpool – Crystal Palace | 1-1 |
| 25.05.2025 | Ipswich TownIPS – West Ham | 1-3 |
| 25.05.2025 | Fulham – Manchester CityMan City | 0-2 |
| 25.05.2025 | Bournemouth – Leicester | 2-0 |
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Liverpool | 38 | 25 | 9 | 4 | 86-41 | 84 |
| 2 | Arsenal | 38 | 20 | 14 | 4 | 69-34 | 74 |
| 3 | Manchester City Man City | 38 | 21 | 8 | 9 | 72-44 | 71 |
| 4 | Chelsea | 38 | 20 | 9 | 9 | 64-43 | 69 |
| 5 | Newcastle | 38 | 20 | 6 | 12 | 68-47 | 66 |
| 6 | Aston Villa | 38 | 19 | 9 | 10 | 58-51 | 66 |
| 7 | Nottingham | 38 | 19 | 8 | 11 | 58-46 | 65 |
| 8 | Brighton | 38 | 16 | 13 | 9 | 66-59 | 61 |
| 9 | Bournemouth | 38 | 15 | 11 | 12 | 58-46 | 56 |
| 10 | Brentford | 38 | 16 | 8 | 14 | 66-57 | 56 |
| 11 | Fulham | 38 | 15 | 9 | 14 | 54-54 | 54 |
| 12 | Crystal Palace | 38 | 13 | 14 | 11 | 51-51 | 53 |
| 13 | Everton | 38 | 11 | 15 | 12 | 42-44 | 48 |
| 14 | West Ham | 38 | 11 | 10 | 17 | 46-62 | 43 |
| 15 | Manchester United Man Utd | 38 | 11 | 9 | 18 | 44-54 | 42 |
| 16 | Wolverhampton Wolves | 38 | 12 | 6 | 20 | 54-69 | 42 |
| 17 | Tottenham | 38 | 11 | 5 | 22 | 64-65 | 38 |
| 18 | Leicester | 38 | 6 | 7 | 25 | 33-80 | 25 |
| 19 | Ipswich Town IPS | 38 | 4 | 10 | 24 | 36-82 | 22 |
| 20 | Southampton | 38 | 2 | 6 | 30 | 26-86 | 12 |
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa