Rio Ferdinand ällistyi Chelsea-pelaajan temppuilusta: ”Pitäisi saada kahden viikon palkkaa vastaavat sakot”
Chelsea ja Arsenal pelasivat viime viikonloppuna 1-1-tasapelin Valioliigassa.
Chelsean päävalmentaja Enzo Maresca otti Noni Madueken pois kentältä 68. minuutilla.
Madueke ei selvästi ollut mielissään Marescan päätöksestä ja heitti vaihtoon tullessaan saamansa liivin maahan ennen kuin käveli suoraan pukukoppiin.
Rio Ferdinand ällistyi Madueken käytöksestä. Ferdinand kokee, ettei Chelsealla ole enää tarpeeksi kokeneita pelaajia, jotka voisivat torua Maduekea.
– Uskoisitko, että Danny Welbeck, Tom Cleverley tai Nani lähtisivät tuolla tavalla kentältä ja heittäisivät vielä liivinsä maahan? Tuo on epäkunnioittavaa myös joukkuetovereita kohtaan. Kyse on nuoresta joukkueesta. Ketkä ovat ne kokeneet pelaajat, jotka sanovat Maduekelle, ettei tuollainen käytös ole hyväksyttävää? Ymmärrän, mitä Madueke ajatteli siinä tilanteessa, mutten ymmärrä, miksi hän teki noin.
Pelin jälkeen Maresca puolusti Maduekea ja muistutti, ettei yksikään pelaaja pidä siitä, että hänet otetaan vaihtoon kesken tärkeän pelin. Ferdinand kyseenalaisti Marescan ulostulon.
– Mielestäni on hullua, että valmentaja puolusteli häntä. Tuon takia en voisi olla valmentaja, koska en voisi pelin jälkeen sanoa medialle, että pelaajani teki virheen, mutta kyse on hyvästä jätkästä… Madueken pitäisi saada kahden viikon palkkaa vastaavat sakot, Ferdinand sanoi podcastissaan.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal nappasi Valioliigan kärkipaikan takaisin itselleen – Martin Ødegaard maalinteossa
- Rúben Amorim vaihtoi pelaajansa pelipaikkaa – tuotti heti tulosta: ”Tiesin siitä jo muutama päivä sitten”
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle
- Kai Havertz lähenee pelikuntoa – mukana jo tänään?
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Chelsea-vahti lähtökuopissa – näin Enzo Maresca kommentoi
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Arsenal-tähti lähenee pelikuntoa – kysymysmerkki ennen Brighton-ottelua
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- Arsenal-tähti lähenee pelikuntoa – kysymysmerkki ennen Brighton-ottelua
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Chelsea-vahti lähtökuopissa – näin Enzo Maresca kommentoi
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita