Telegraph: Chelsea pelkää menettävänsä kapteeninsa taas pitkäksi aikaa sairastuvalle

Chelsean kapteeni Reece James on jälleen loukkaantuneena. James loukkasi aiemmin tällä viikolla takareitensä, eikä pelaa lauantaisessa Leicester-ottelussa.
Lue Chelsea-luotsi Enzo Marescan mietteet Jamesin tuoreesta loukkaantumisesta täältä.
Telegraphin saamien tietojen mukaan James käy lauantaina tarkemmissa tutkimuksissa. Takareisi on turvonnut, eikä sitä ole siten voitu toistaiseksi tutkia.
James ja Chelsea saavat tulokset takaisin ensi viikolla. Lähde kertoo kummankin osapuolen odottavan hermostuneina tutkimustuloksia. Chelsea pelkää menettävänsä kapteeninsa jälleen pitkäksi aikaa sairastuvalle.
Jamesin, 24, viime vuodet ovat menneet täysin penkin alle jatkuvien loukkaantumisten vuoksi.
James on kärsinyt takareisivammoista läpi uransa. Laitapuolustajan takareisi leikattiin viime vuoden joulukuussa Suomessa. Se piti Jamesin noin puolen vuoden ajan sivussa pelikentiltä. James on sittemmin kärsinyt jo kahdesta uudesta takareisivammasta. James on ehtinyt pelata alkukaudella loukkaantumisten vuoksi vain neljässä ottelussa.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle