Manchester Unitedin hyökkääjä Juventuksen kiikarissa
Juventus on kiinnostunut Manchester Unitedin hyökkääjästä Joshua Zirkzeestä, kertoo Corriere dello Sport.
Zirkzee, 23, siirtyi Unitediin viime kesänä Bolognasta 42,5 miljoonalla eurolla, mutta hänellä on ollut vaikea alku Englannissa.
Hollannin maajoukkuehyökkääjä on päässyt kentälle 18 ottelussa, mutta verkko on heilunut vasta kerran.
Corriere dello Sportin mukaan Juventuksen tekninen johtaja Cristiano Giuntoli on käynyt neuvotteluja Zirkzeen agentin Kia Joorabchianin kanssa.
Giuntoli on aiemmin sanonut, että Juventus ei etsi täksi kaudeksi uutta hyökkääjää. Zirkzeen ja Juventuksen neuvottelut voivat kuitenkin kiihtyä ensi kesää kohden, jos Dušan Vlahović ei solmi uutta sopimusta torinolaisjätin kanssa.
Joidenkin italialaislähteiden mukaan Juventus saattaa myös kysyä Zirkzeetä lainalle tammikuussa.
Manchester Unitedin urheilujohtoa operoiva INEOS tietää, että Zirkzee ei ole toistaiseksi vastannut odotuksiin Old Traffordilla. Hollantilaishyökkääjä saanee kuitenkin mahdollisuutensa uuden päävalmentajan Rúben Amorimin kanssa ennen kuin hänen tulevaisuudestaan tehdään päätöksiä.
Juventuksessa Zirkzeetä odottaisi Thiago Motta, joka valmensi häntä Bolognassa. Viime kaudella Zirkzee tehtaili Mottan alaisuudessa 37 otteluun 12 osumaa ja seitsemän maalisyöttöä.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen