Pep Guardiola pyysi puheitaan anteeksi: ”Ei missään nimessä ollut tarkoitus vähätellä”
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola sanoo, ettei hän tarkoittanut tehdä puheillaan pilaa itsensä vahingoittamisesta.
City päätyi tiistaina Mestarien liigassa 3-3-tasapeliin Feyenoordia vastaan, vaikka se johti peliä kolmella maalilla.
Ottelun jälkeen Guardiola ilmestyi median eteen useita naarmuja kasvoissaan. Espanjalaisluotsi selitti, että hän oli aiheuttanut nirhamat itse kynsillään.
– Haluan satuttaa itseäni, sanoi Guardiola naureskellen ja poistui lehdistötilaisuudesta.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Keskiviikkona Guardiola selitti kommenttinsa virallisilla sosiaalisen median kanavillaan.
– Minut yllätettiin eilen illalla lehdistötilaisuuden lopussa kysymyksellä naarmusta, joka oli ilmestynyt kasvoihini, ja selitin, että terävä kynsi oli vahingossa aiheuttanut sen.
– Vastauksellani ei missään nimessä ollut tarkoitus vähätellä erittäin vakavaa itsensä vahingoittamisen ongelmaa.
Lausunnossa lisättiin, että Guardiola on tietoinen siitä, että ”monet ihmiset kamppailevat mielenterveysongelmien kanssa joka päivä”.
Tasapeli Feyenoordia vastaan päätti Cityn viiden ottelun tappioputken. Joukkue ei kuitenkaan ole napannut täyttä pistepottia sitten 26. lokakuuta, kun se voitti Southamptonin 1-0.
LUE MYÖS
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu