Unai Emery kertoi suoran mielipiteensä hylätystä lisäajan maalista: ”Kaikki tietävät, että Englannissa tulkinta on erilainen”

Aston Villa ja Juventus pelasivat maalittoman tasapelin keskiviikkona Mestarien liigassa.
Aston Villa iski lisäajalla pallon maaliin, kun Morgan Rogers onnistui maalinteossa, mutta osuma hylättiin. VAR:n mukaan Aston Villan Diego Carlos esti tilanteessa Juventus-vahti Michele Di Gregoriota.
Aston Villan päävalmentaja Unai Emery kokee, ettei Carlosin rikettä olisi edes vihelletty Valioliigassa. Emeryn mukaan tuomarilinja on hyvin erilainen europeleissä.
– Viimeisessä tilanteessa kyse oli tuomarin tulkinnasta. Englannissa 80 prosenttia tuollaisista tilanteista tuomitaan maaliksi, eikä rikkeeksi. Se oli todella heppoinen rike. Europeleissä se voi olla rike. Meidän on hyväksyttävä se.
– Kaikki tietävät, että Englannissa tulkinta on erilainen. Englantilaiset tuomarit tulkitsisivat tuollaisen tilanteen selväksi maaliksi, mutta europeleissä tilanne on erilainen. Heidän pitäisi tehdä töitä sen eteen, jotta tulkinta olisi samanlainen kaikkialla.
– Aluksi oletin tuomarin hyväksyneen maalin, mutta näissä tapauksissa tilanteet ovat epäselviä, koska tuomarin on odotettava VAR:n mielipidettä. En tiedä, mitä tapahtui, mutta uskon VAR:n muuttaneen tuomarin mielipiteen.
Aston Villa on kerännyt viidestä Mestarien liigan ottelusta kymmenen pistettä ja on sarjataulukossa yhdeksäntenä. Aston Villa on tasapisteissä viimeisessä neljännesvälieräpaikassa kiinni olevan AS Monacon kanssa.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen