Man Unitedin pelaaja kieltäytyi pride-takin pitämisestä – näin kommentoi Rúben Amorim
Manchester Unitedin päävalmentaja Rúben Amorim sanoo, että hänellä ei ollut osuutta päätöksessä olla käyttämättä pride-takkeja viime viikonloppuna.
Unitedin oli määrä käyttää viime sunnuntaina Evertonia vastaan alkulämmitellyissään Adidaksen suunnittelemia pride-henkisiä takkeja, joilla oli tarkoitus osoittaa tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille Valioliigan kampanjan aikana.
Manchester United perui kuitenkin suunnitelmansa joitain tunteja ennen peliä, koska puolustaja Noussair Mazraoui kieltäytyi osallistumasta. Marokon maajoukkuepuolustaja perusteli kieltäytymistään sillä, että hän on muslimi.
Athleticin tietojen mukaan seuran sponsori Adidas ja osa Manchester Unitedin joukkueesta olivat pettyneitä Mazraouin päätökseen.
Hänen kieltäytymisensä myötä Unitedin pelaajat päättivät, että kukaan joukkuesta ei käyttäisi pride-takkia, jotta Mazraoui ei nousisi esiin ainoana, joka ei osallistu.
Amorim sanoo, että hän ei ollut mukana päätöksenteossa, mutta uskoo joukkueen hoitaneen tilanteen hyvin.
– Se oli ryhmäpäätös, kuten pelaajien kanssa pitääkin olla, ja sitten on kolme vaikeaa asiaa, joita pitää hallita. Toisaalta kyseessä ovat seuran arvot, ja uskon, että kaikki voivat olla samaa mieltä siitä, että se ei ole ongelma, mutta sitten on uskonto, jota on kunnioitettava.
– Arvojemme mukaista on kunnioittaa muita mielipiteitä. Kolmas asia on ryhmäasia. En jätä Nousia yksin, olemme tiimi.
– Suurin osa pelaajista uskoo yhteen asiaan, mutta he näkivät yhden kaverin yksin ja sanoivat, että ollaan yhdessä. Siinä on kolme asiaa, joita meidän on hallittava ja kunnioitettava, se on vaikea asia käsitellä. Mielestäni teimme sen hyvällä tavalla. Tämä seura edustaa… meidän täytyy kunnioittaa kaikkea, mutta meidän täytyy myös kunnioittaa Nousin uskontoa ja hänen kulttuuriaan.
Amorimilta kysyttiin, voiko Manchester United jatkossa käyttää pride-henkisiä vaatteita, kuten se on menneinä vuosina tehnyt.
– En tiedä, aikooko Nous muuttaa uskontoaan ja vakaumustaan, en tiedä. Käsittelemme asiaa, jos se tulee vastaan, mutta se on todella vaikea päätös. Mutta ei ole epäilystäkään siitä, mihin tämä seura uskoo ja minkä puolesta se taistelee.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”