Man Cityn Pep Guardiola musertuneena: ”En ole tarpeeksi hyvä”

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola oli sunnuntaina kuin maansa myynyt hänen joukkueensa hävittyä Manchester Unitedille Valioliigassa.
City johti peliä pitkään Joško Gvardiolin osumalla, mutta United käänsi pelin voitokseen aivan viimeisillä minuuteilla Bruno Fernandesin ja Amad Diallon maaleilla.
Manchester City on nyt voittanut edellisestä 11 ottelustaan vain yhden, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Valioliigassa hallitseva mestari on vasta viidentenä. Guardiola ei ole koskaan aiemmin urallaan kokenut vastaavaa.
– Ei ole paljoa sanottavaa, ei mitään puolusteltavaa. He (United) olivat uskomattoman sinnikkäitä. Emme ole hävinneet kahdeksaa ottelua kahden viime kauden aikana. Emme voi puolustella sitä, kommentoi Guardiola BBC:lle.
– Kyse ei ole siitä tai tästä pelaajasta. Me päästimme maaleja, se on oma vikamme. Emme pelaa rauhallisesti. Tulokset eivät ole hyviä, peli ei ollut poikkeuksellinen. Tiedän tilanteen, ymmärrän sen, mutta todellisuus on tämä.
– Minä en ole tarpeeksi hyvä. Olen pomo, manageri. Minun on löydettävä ratkaisuja tähän, enkä ole toistaiseksi pystynyt siihen. Se on totuus.
– Me haluamme pelata paremmin ja luoda paikkoja, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle