Rúben Amorim: Hintalappu ei tuo turvaa Manchester Unitedissa – ”Jokainen manageri on vaarassa”

Manchester Unitedin päävalmentaja Rúben Amorim sanoo, että hänen hintalappunsa ei takaa hänen työpaikkansa turvallisuutta.
Amorim, 39, pestattiin Unitediin marraskuussa Sporting CP:stä, joka sai lehtitietojen mukaan siirrosta vajaan 13 miljoonan euron korvauksen.
Portugalilaisluotsin ensimmäiset viikot Manchesterissä ovat kuitenkin sujuneet haastavasti. Amorim on ehtinyt johdattaa Unitedin kymmeneen otteluun, joista joukkue on voittanut neljä ja hävinnyt viisi. Valioliigassa United on tippunut hänen aikanaan yhden sijan alaspäin 14. sijalle.
Uuden projektin aloittamisessa kesken kauden on ymmärrettävästi haasteensa, mutta hankala alku on ehtinyt jo herättää kysymyksiä kannattajakunnassa.
BBC:n tietojen mukaan Manchester Unitedin seurajohdolla on täysi luotto Amorimiin. Uusi valmentaja ei kuitenkaan pidä asemaansa itsestäänselvyytenä.
– Manchester Unitedin manageri ei voi koskaan, olipa mikä tahansa, olla mukavasti.
– Voidaan sanoa, että olen ollut täällä kuukauden ja olen vetänyt neljät harjoitukset, mutta me emme voita pelejä. Se on totuus.
– Tiedän, että jos emme voita, riippumatta siitä, maksavatko he ulososton vai eivät, jokainen manageri on vaarassa. Pidän siitä, koska se on työtäni.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen