Man Unitedin pelaaja buuattiin ulos kentältä – näin kommentoi Rúben Amorim
Manchester Unitedin hyökkääjällä Joshua Zirkzeellä oli maanantaina ikimuistoinen ilta täysin vääristä syistä.
Hollantilaishyökkääjä pelasi Unitedin avauksessa 0-2-kotitappiossa Newcastlea vastaan, mutta hänet otettiin vaihtoon jo puolen tunnin kohdalla, kun peli oli loppulukemissaan.
Zirkzeellä, 23, oli isoja vaikeuksia, kuten muullakin kotijoukkueella, ja hän sai yhdeksästä syöttöyrityksestään vain kolme perille.
Old Traffordin kotiyleisö reagoi Zirkzeen varhaiseen vaihtokomennukseen buuaksin ja sarkastisin aplodein.
Hollannin maajoukkuepelaaja on saanut debyyttikaudellaan Valioliigassa runsaasti kritiikkiä suorituksistaan. Zirkzee siirtyi Unitediin viime kesänä Bolognasta yli 40 miljoonalla eurolla, mutta hän on onnistunut maalinteossa vasta neljästi.
Manchester Unitedin päävalmentaja Rúben Amorim sanoi maanantain pelin jälkeen, että Zirkzeen vaihto johtui sekä pelaajan suorituksesta että taktiikan muuttamisesta tappioasemassa. Hyökkääjän tilalle vaihdettiin keskikenttäpelaaja Kobbie Mainoo.
– On ajateltava joukkuetta. Pelaajalla oli vaikea peli meneillään. Me tarvitsimme yhden keskikenttäpelaajan lisää kentälle, kommentoi Amorim Goalin mukaan.
– Se oli minulle vaikeaa, puhuin siitä Joshuan kanssa. Ajattelen aina joukkuetta. Sillä hetkellä oli tärkeää, että hän tuli ulos.
– Tiedän, että Josh on todella hyvä kaveri. Kun hän meni tunneliin, ymmärrän, että jotkut kaverit voivat olla huonolla tuulella, mutta hän on todella hyvä kaveri. Se on elämää, ja me tuemme Joshia ja jatkamme. Newcastle oli parempi kuin Manchester United, he eivät olleet Joshia parempia.
LUE MYÖS
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin

- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”