Bruno Fernandes Manchester Unitedin viime hetken sankari – Rangers-vahdilta karu moka
Bruno Fernandes nousi viime hetken sankariksi, kun Manchester United kukisti kotonaan Rangersin Eurooppa-liigassa torstai-iltana. Portugalilaisen maali lisäajalla toi Red Devilsille täyden pistepotin 2-1-lukemin.
Man United iski kamppailun avausmaalin toisen puoliskon alussa Rangers-vahti Jack Butlandin avustuksella. Christian Eriksen antoi kulmapotkun, jonka Butland nyrkkeili epäonnekkaasti omaan maaliin.
Butland, 31, pelasi Man Unitedissa puoli vuotta lainalla Crystal Palacesta keväällä 2023, mutta ei pelannut yhdessäkään ottelussa.
Unitedin menetti johtonsa Rangersin iskettyä kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Pitkä nosto keskialueelta löysi boksista Cyriel Dessersin, jonka millin tarkka sijoitus yllätti Altay Bayindirin.
Juuri kun näytti, että pisteet jaettaisiin Unitedilla oli vielä sanottavansa lisäajalla. Lisandro Martinez keskitti etutolpalle ja Fernandes viimeisteli ottelun voittomaaliksi jääneen osuman.
Man United on voittanut Eurooppa-liigan liigavaiheen seitsemästä ottelustaan neljä ja pelannut kolme tasan. Manchesterilaisseura on sarjataulukossa neljäntenä ja kiinni suorassa neljännesvälieräpaikassa.
United kohtaa liigavaiheen viimeisessä ottelussaan romanialaisen FCSB:n vieraskentällä.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Lazio Roma LAZ | 8 | 6 | 1 | 1 | 17-5 | 19 |
| 2 | Athletic BIL | 8 | 6 | 1 | 1 | 15-7 | 19 |
| 3 | Manchester United Man Utd | 8 | 5 | 3 | 0 | 16-9 | 18 |
| 4 | Tottenham | 8 | 5 | 2 | 1 | 17-9 | 17 |
| 5 | Eintracht Frankfurt FRA | 8 | 5 | 1 | 2 | 14-10 | 16 |
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”