Luottopelaajan loukkaantuminen huolestutti Aston Villaa – paitsiolippu pelasti tappiolta
Tyrone Mingsin loukkaantuminen huolestutti Aston Villaa kotiottelussa West Hamia vastaan. Villa tasasi pisteet lontoolaisvieraidensa kanssa 1-1-lukemin sunnuntaina.
Mings, 31, loukkasi vasemman polvensa avauspuoliskolla kaksinkamppailussa Mohamed Kudusin kanssa. Toppari yritti jatkaa ottelua, mutta joutui poistumaan vaihtoon 38. peliminuutilla kivuissaan.
Mings toipui vasta hiljattain polven ristisidevammasta oltuaan 14 kuukautta sivussa. Hän oli avannut viimeiset kuusi ottelua Villan kokoonpanossa.
Aston Villa iski ottelun avausmaalin jo kahdeksannella minuutilla. Jacob Ramsey vastaanotti Ollie Watkinsin syötön ja naulasi tarkan sijoituksen takanurkkaan.
West Hamin tasoitusmaali syntyi toisella puoliskolla 20 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Edson Álvarezin tarkka keskitys löysi takatolpalta Emerson Palmierin, joka pukkasi pallon verkkoihin.
West Ham oli myös ratkaista ottelun lisäajalla, kun Lucas Paqueta sijoitti pelivälineen maalinedustalta juuri ennen päätösvihellystä Emiliano Martínezin selän taakse. Paitsiolippu oli kuitenkin noussut ja tasalukemat jäivät voimaan.
Aston Villa on jäänyt viimeisessä kahdessa valioliigaottelussaan ilman voittoa. Unai Emeryn ryhmä on sarjataulukossa kahdeksantena neljän pisteen päässä top 4 -sijasta.
West Hamin sarjasijoitus on 13:s.
| Pvm | Ottelu | Tulos |
|---|---|---|
| 25.05.2025 | WolverhamptonWolves – Brentford | 1-1 |
| 25.05.2025 | Tottenham – Brighton | 1-4 |
| 25.05.2025 | Southampton – Arsenal | 1-2 |
| 25.05.2025 | Nottingham – Chelsea | 0-1 |
| 25.05.2025 | Newcastle – Everton | 0-1 |
| 25.05.2025 | Manchester UnitedMan Utd – Aston Villa | 2-0 |
| 25.05.2025 | Liverpool – Crystal Palace | 1-1 |
| 25.05.2025 | Ipswich TownIPS – West Ham | 1-3 |
| 25.05.2025 | Fulham – Manchester CityMan City | 0-2 |
| 25.05.2025 | Bournemouth – Leicester | 2-0 |
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Liverpool | 38 | 25 | 9 | 4 | 86-41 | 84 |
| 2 | Arsenal | 38 | 20 | 14 | 4 | 69-34 | 74 |
| 3 | Manchester City Man City | 38 | 21 | 8 | 9 | 72-44 | 71 |
| 4 | Chelsea | 38 | 20 | 9 | 9 | 64-43 | 69 |
| 5 | Newcastle | 38 | 20 | 6 | 12 | 68-47 | 66 |
| 6 | Aston Villa | 38 | 19 | 9 | 10 | 58-51 | 66 |
| 7 | Nottingham | 38 | 19 | 8 | 11 | 58-46 | 65 |
| 8 | Brighton | 38 | 16 | 13 | 9 | 66-59 | 61 |
| 9 | Bournemouth | 38 | 15 | 11 | 12 | 58-46 | 56 |
| 10 | Brentford | 38 | 16 | 8 | 14 | 66-57 | 56 |
| 11 | Fulham | 38 | 15 | 9 | 14 | 54-54 | 54 |
| 12 | Crystal Palace | 38 | 13 | 14 | 11 | 51-51 | 53 |
| 13 | Everton | 38 | 11 | 15 | 12 | 42-44 | 48 |
| 14 | West Ham | 38 | 11 | 10 | 17 | 46-62 | 43 |
| 15 | Manchester United Man Utd | 38 | 11 | 9 | 18 | 44-54 | 42 |
| 16 | Wolverhampton Wolves | 38 | 12 | 6 | 20 | 54-69 | 42 |
| 17 | Tottenham | 38 | 11 | 5 | 22 | 64-65 | 38 |
| 18 | Leicester | 38 | 6 | 7 | 25 | 33-80 | 25 |
| 19 | Ipswich Town IPS | 38 | 4 | 10 | 24 | 36-82 | 22 |
| 20 | Southampton | 38 | 2 | 6 | 30 | 26-86 | 12 |
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Unai Emery toppuutteli mestaruuspuheita: ”En ajattele sitä”
- Enzo Maresca kommentoi Cole Palmerin kiukkuilua
- Mikel Arteta kritisoi omiaan: ”Se jää takaraivoon”
- Florian Wirtz onnistui viimein maalinteossa – Arne Slot: ”Joukkue on jo nähnyt sen, mitä hän tuo meille”
- Ollie Watkins hiljensi Stamford Bridgen – Aston Villa kolmen pisteen päässä Valioliigan kärkipaikasta
- Wolverhampton teki kyseenalaista valioliigahistoriaa
- Sean Dyche latasi suorat sanat tuomaritoiminnasta: ”Olen täysin ymmälläni”
- Arsenal nappasi Valioliigan kärkipaikan takaisin itselleen – Martin Ødegaard maalinteossa
- Rúben Amorim vaihtoi pelaajansa pelipaikkaa – tuotti heti tulosta: ”Tiesin siitä jo muutama päivä sitten”
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle
- Florian Wirtz onnistui viimein maalinteossa – Arne Slot: ”Joukkue on jo nähnyt sen, mitä hän tuo meille”
- Wolverhampton teki kyseenalaista valioliigahistoriaa
- Sean Dyche latasi suorat sanat tuomaritoiminnasta: ”Olen täysin ymmälläni”
- Rúben Amorim vaihtoi pelaajansa pelipaikkaa – tuotti heti tulosta: ”Tiesin siitä jo muutama päivä sitten”
- Ollie Watkins hiljensi Stamford Bridgen – Aston Villa kolmen pisteen päässä Valioliigan kärkipaikasta
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Arsenal nappasi Valioliigan kärkipaikan takaisin itselleen – Martin Ødegaard maalinteossa
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
