Aston Villa haluaa hankkia João Félixin – pelaaja valmis siirtymään Unai Emeryn alaisuuteen
Aston Villa haluaa hankkia João Félixin ennen tammikuun siirtoikkunan päättymistä.
Fabrizio Romanon saamien tietojen mukaan Aston Villan päävalmentaja Unai Emery on ilmoittanut seurajohdolle haluavansa Félixin riveihinsä.
Félix kokee, että Emery olisi hänelle paras mahdollinen valmentaja. Félix uskoo saavansa itsestään parhaan irti Emeryn alaisuudessa, sillä luotsi haluaa hänet joukkueeseensa.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Emery on Félixin kintereillä. Emery halusi Félixin Aston Villaan jo tammikuussa 2023, mutta tuolloin Félix päätti siirtyä lainalle Chelseaan. Emery totesi tuolloin julkisuudessa yrittäneensä suostutella Félixin alaisuuteensa.
Chelsea hankki Félixin viime kesänä Atléticosta yli 50 miljoonalla eurolla.
Félix on kuitenkin jäänyt pienelle peliajalle Enzo Marescan alaisuudessa. Maresca on nimennyt Félixin vain kolmesti avauskokoonpanoonsa Valioliigassa. Marescan mukaan Félixin pieni rooli johtuu siitä, että hän pelaa Cole Palmerin kanssa samalla paikalla ja kaksikkoa on vaikea mahduttaa samaan aikaan kentälle.
Chelsea ei ole vielä näyttänyt vihreää valoa Félixin myynnille, mutta Romanon mukaan Aston Villa on valmis yrittämään portugalilaisen hankintaa, jos Chelsea muuttaa mielensä ennen siirtoikkunan sulkeutumista.
Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?