Rúben Amorim haluaa Unitediin viime hetkien hankintoja: ”Nyt on sellaiset markkinat…”

Manchester Unitedin odotetaan olevan aktiivisena siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Ikkuna umpeutuu tänään.
United kärsi Old Traffordilla tappion Crystal Palacelle 0−2 sunnuntai-iltana. Päävalmentaja Rúben Amorim tietää, ettei nykytaso riitä.
− Teemme kaikkemme parantaaksemme joukkuetta, mutta yritämme samalla välttää tekemästä samoja virheitä uudestaan, Amorim sanoi BBC:n mukaan.
Amorim jatkoi, että Manchesterissa realiteetit kyllä tiedetään. Joukkueella ei ole nyt menestysmahdollisuuksia ja United alisuorittaa pahasti.
− Nyt on sellaiset markkinat, että joukkueiden on todella vaikea saada diilejä aikaiseksi. Ja minä haluaisin niin kovin vahvistaa ryhmää, Amorim totesi.
Manchesterilaiset ovat hankkineet hiljattain puolustuslinjaan nuoria pelureita, kun 18-vuotias Ayden Heaven ja Leccestä 30 miljoonalla eurolla tullut parikymppinen Patrick Dorgu tarttuivat haaviin.
BBC:n mukaan Manchester Unitedissa on tänään ”jännittävä päivä”. Vahvistuksia yritetään saada, mutta voi hyvin olla, että kannattajat joutuvat pettymään.
− Tiedän, mitä joukkue tarvitsee, mutta välillä asiat eivät toteudu. Katsotaan, mitä pelaajia meiltä löytyy ikkunan mentyä kiinni, Amorim kommentoi.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tottenham tiedustellut toisen valioliigaseuran tähdestä
- Entiseltä Chelsea-pelaajalta armotonta palautetta Nicolás Jacksonille: ”En tiedä mitä hänen päässään liikkui”
- Valioliigakauden yllättäjä palkitsi valmentajan jatkosopimuksella
- Chelsean Nicolás Jackson pyysi anteeksi suurta virhettään: ”Petin teidät kaikki”
- Andy Carroll poistuu Ranskasta -”Henkilökohtainen päätös”
- Chelsea romahti minuuteissa – Nicolás Jackson ajettiin ulos
- Virallista: Liverpool räjäytti siirtoennätyksensä!
- Gareth Bale haluaa ostaa alaspäin syöksyneen kotiseuransa
- Romano: Manchester Unitedin maalivahdille jatkosopimus
- Wolverhampton teki yli 20 miljoonan euron hankinnan La Ligasta
- Gareth Bale haluaa ostaa alaspäin syöksyneen kotiseuransa
- Virallista: Liverpool räjäytti siirtoennätyksensä!
- Chelsea romahti minuuteissa – Nicolás Jackson ajettiin ulos
- Himoittu vahvistus valitsi Liverpoolin!
- Andy Carroll poistuu Ranskasta -”Henkilökohtainen päätös”
- Romano: Manchester Unitedin maalivahdille jatkosopimus
- Chelsean Nicolás Jackson pyysi anteeksi suurta virhettään: ”Petin teidät kaikki”
- Manchester City sai isot sakot
- Valioliigakauden yllättäjä palkitsi valmentajan jatkosopimuksella
- Wolverhampton teki yli 20 miljoonan euron hankinnan La Ligasta