Telegraph: Valioliigaseurat suunnittelevat lyhentävänsä talven ja kesän siirtoikkunoita
Valioliigaseurat suunnittelevat lyhentävänsä talven ja kesän siirtoikkunoita, paljastaa Telegraph.
Kaikkien valioliigaseurojen urheilutoimenjohtajat tapasivat toisensa torstaina ja keskustelivat siitä, pitäisikö siirtoikkunoiden kestoa lyhentää.
Merkittävä osa seuroista on sitä mieltä, että talven siirtoikkunan pitäisi kestää vain kaksi viikkoa. Lisäksi kesän siirtoikkunan olisi sulkeuduttava silloin, kun uusi sarjakausi potkaistaan käyntiin.
Tätä nykyä talven siirtoikkuna kestää vajaat viisi viikkoa ja kesän siirtoikkuna on auki noin 3-4 viikkoa sen jälkeen, kun kausi on käynnistynyt.
Valioliigan siirtoikkuna sulkeutui kauden alussa vuosina 2018-19. Säännöstä luovuttiin vain muutaman vuoden jälkeen, koska muut eurooppalaiset huippusarjat pitivät siirtoikkunansa auki syyskuun alkuun saakka.
Valioliigaseurojen johtohahmot istuvat alas ensi viikolla ja tekevät tiettävästi päätöksen siirtoikkunoiden aikatauluista. Valioliiga toivoisi myös muiden Euroopan huippusarjojen suostuvan sulkemaan kesän siirtoikkunansa sarjakauden alussa.
LUE MYÖS
- Man United kohtaa Leedsin – tämä tilasto ei lupaa Michael Carrickin ryhmälle hyvää
- Arsenalin kulmapotkumaalit vähentyneet – Mikel Artetalta suorat sanat
- Michael Carrick otti nyt kantaa Lisandro Martínezin kohuun
- Athletic: Teemu Pukin entinen luotsi saamassa palkinnon työstään Valioliigassa
- Fantasy Premier League: GW7 – kannattaako näitä Brightonin pelaajia hankkia?
- Sunderland teki historiaa 53 vuoden odotuksen jälkeen
- Telegraph: Valioliigaseuran pukukopissa kytee kapina
- Chelsean kapteeni kävi polvioperaatiossa
- Marc Guéhi: Manchester City tukenut pelaajia kohun aikana
- Roy Keane latasi suorat sanat Harry Maguiresta ja Bruno Fernandesista
- Athletic: Teemu Pukin entinen luotsi saamassa palkinnon työstään Valioliigassa
- Man United kohtaa Leedsin – tämä tilasto ei lupaa Michael Carrickin ryhmälle hyvää
- Arsenalin kulmapotkumaalit vähentyneet – Mikel Artetalta suorat sanat
- Michael Carrick otti nyt kantaa Lisandro Martínezin kohuun
- Sunderland teki historiaa 53 vuoden odotuksen jälkeen
- Telegraph: Valioliigaseuran pukukopissa kytee kapina
- Roy Keane latasi suorat sanat Harry Maguiresta ja Bruno Fernandesista
- Fantasy Premier League: GW7 – kannattaako näitä Brightonin pelaajia hankkia?
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Athletic: Lisandro Martínez haluaa jättää Man Unitedin