Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
Paul Pogba on pelannut viimeksi syksyllä 2023 saatuaan neljän vuoden pelikiellon dopingista.
Urheilun kansainvälinen tuomioistuin CAS lyhensi kuitenkin ranskalaispelaajan saamaa pannaa puoleentoista vuoteen. Pogba on nyt kärsinyt sanktionsa lähestulkoon kokonaan.
Keskikenttäpeluri saa palata pelikentille maaliskuussa. Manchester World -lehden toimittaja Rich Fay kirjoittaa, että Pogba voisi saada uuden tilaisuuden Manchester Unitedilta.
Fay myöntää United-paluun olevan epätodennäköinen, mutta nostaa esille, että seura voi tarjota Pogballe muutaman kuukauden mittaista sopimusta. Rúben Amorim on kaivannut joukkueeseensa vahvistuksia, mutta hankinnat jäivät vähiin tammikuussa.
Ranskalainen Le Parisien -lehti kirjoittaa, että Pogba haluaisi jo ”epätoivoisesti” löytää itselleen uuden seuran päästäkseen pian pelirytmiin.
Pogban viimeisin seura on Juventus. Entinen Ranskan maajoukkuepeluri lähti Manchester Unitedista vuonna 2022 pelattuaan seurassa vuodesta 2016 lähtien. Hän myös aloitti ammattilaisuransa Unitedissa 2011-12 ennen ensimmäistä siirtoaan Juventukseen, johon hän palasi Manchesterista lähdettyään 2022.
LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta