Näin Arne Slot reagoi Liverpoolin pistemenetykseen

Arne Slot ei ollut tyytyväinen Liverpoolin menettämään kahteen pisteeseen Aston Villan vieraana. Keskiviikon valioliigakamppailu päättyi 2-2-tasalukemiin.
Liverpoolilla oli tilaisuus tehdä voittomaali toisella puoliskolla, mutta Darwin Núñez laukoi ohi tyhjästä maalista. Villan pelaajista puolestaan Donyell Malen oli lähellä ratkaisua pelin viimeisillä sekunneilla.
– Ainoa syy olla tyytyväinen tähän 2-2-tulokseen olisi se, että he saivat ottelun viimeisen maalipaikan. Se oli ehkä heidän kolmas niiden kahden maalin jälkeen. Se olisi ainoa syy olla tyytyväinen pisteeseen, Slot harmitteli lehdistölle.
– Kaiken muun osalta en ole tyytyväinen tähän 2-2-tasatulokseen. En ollut tyytyväinen siihen, että olimme 2-1-tappiolla puoliajalla. Se ei kuvastanut lainkaan avauspuoliskoa.
Liverpool kohtaa viikonloppuna Valioliigassa sunnuntaina Manchester Cityn vieraskentällä. The Reds johtaa edelleen Valioliigaa kahdeksan pisteen erolla Arsenaliin yhden ottelun enemmän pelanneena.
Liverpool menetti myös pisteitä viime viikon keskiviikkona 2-2-tuloksella Merseysiden derbyssä Evertonia vastaan. Edellisen viikonlopun ottelussa Wolves kaatui vaivoin 2-1.
Slot kiistää joukkueen tason pudonneen.
– En tunnen lainkaan sitä. Villa vieraissa on aina vaikea peli. Esityksemme ei ollut myöskään tavallista huonompi. Jos ottaa nämä kaikki meidän maalipaikat huomioon, niin on selvää kumman joukkueen olisi pitänyt voittaa, Liverpool-luotsi puolusteli.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla