Thibaut Courtois kertoi miksei aikoinaan siirtynyt Manchester Unitediin
Thibaut Courtois oli kirjoilla Chelsean organisaatiossa vuodet 2011-18.
Courtois siirtyi Genkistä Chelseaan kesällä 2011, ja lähti välittömästi lainalle Atléticoon.
Courtois nousi kolmivuotisen lainan aikana maailman parhaiden maalivahtien joukkoon ja palasi Chelseaan kesällä 2014. Courtois pelasi neljän vuoden ajan Chelsean ykkösmaalivahtina ennen siirtoaan Real Madridiin.
Rio Ferdinand haastatteli podcastissaan Courtois’ta, joka kertoi olleensa nuorempana Manchester Unitedin kannattaja.
Courtois kertoi, ettei siirtynyt Manchester Unitediin, koska seura hankki David De Gean Atléticosta kesällä 2011. Courtois lähti sen jälkeen lainalle Atléticoon De Gean korvaajaksi.
– Miksen siirtynyt Manchester Unitediin? He hankkivat De Gean, ja sen myötä minä päätin kulkea omia reittejäni. Aloin esiintyä edukseni Genkissä ja tuolloin Tottenham, Chelsea ja muiden maiden joukkueet olivat kiinnostuneita minusta. Chelsea tarjosi minulle parasta ja pitkäjänteistä projektia. De Gean United-siirron myötä ovet avautuivat Atléticoon ja se siirto teki minusta sen maalivahdin, joka nykyään olevan. Olin jonkin sortin United-kannattaja.
LUE MYÖS
- Espanjassa noustiin Bobby Charltonin historiallisiin lukemiin
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Romano: tässä on Yves Bissouman uusi seura
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Roberto De Zerbiltä tyly kommentti kohupelaajasta
- Lehti: Liverpool kiikaroi jo seuraavaa vahvistusta Barcelonasta
- Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Liverpool-pelaaja jäänyt täysin olemattomalle vastuulle – näin Andoni Iraola kommentoi
- Peter Schmeichel: VAR pitää ottaa pois Valioliigasta
- Ensimmäistä kertaa 107 vuoteen – Coventrylle historiallinen pohjanoteeraus