West Hamille voitto paikallispelissä – Arsenalin nuorukainen katseli punaista

West Ham voitti lauantaina Arsenalin vieraskentällä 1-0 Valioliigassa.
Tykkimiehet piti avausjaksolla enemmän palloa ja loi enemmän paikkoja, mutta Hammers siirtyi johtoon aivan taukovihellyksen kynnyksellä. Aaron Wan-Bissaka ohitti vartijansa ja keskitti pallon Jarrod Bowenille, joka iski isännät johtoon syöksypuskulla.
Ottelua oli jäljellä noin parikymmentä minuuttia, kun Arsenal joutui alivoimalle. Myles Lewis-Skelly hukkasi pallon keskiviivan tuntumassa ja repi kumoon West Hamin Mohammed Kudusin, jolla oli sauma läpiajoon. Tuomari näytti aluksi tilanteesta keltaista korttia, mutta videotarkistuksen jälkeen tuomio muuttui suoraksi punaiseksi.
Arsenal jatkoi ulosajosta huolimatta hallitsevana osapuolena, mutta maalintekoon se ei pystynyt. Kummallekin joukkueelle kirjattiin pelissä vain kaksi maalia kohti suuntautunutta yritystä.
West Ham jatkaa lauantain tulosten myötä 16. sijalla, mutta se on nyt 13 pisteen päässä putoamisviivasta. Arsenal taas jatkaa toisena, kahdeksan pistettä perässä sarjakärki Liverpoolia.
Valioliiga lauantaina 22.2.
14.30
Everton – Manchester United 2-2
17.00
Arsenal – West Ham 0-1
Bournemouth – Wolverhampton 0-1
Fulham – Crystal Palace 0-2
Ipswich – Tottenham 1-4
Southampton – Brighton 0-4
19.30
Aston Villa – Chelsea
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla