Näin pitkään Man City -puolustaja on sivussa – Pep Guardiola perusteli myös Rúben Diasin penkitystä
Pep Guardiolan mukaan John Stonesin reisivamma ei tarvitse leikkausta. Manchester Cityn toppari loukkaantui viime viikolla Mestarien liigan pudotuspelien karsintakierroksen toisessa osaottelussa Real Madridin vieraana.
Stonesin, 30, odotetaan olevan kahdeksasta kymmeneen viikkoon poissa. Toppari olisi tällä aikavälillä toipuessaan kunnossa toukokuun alussa.
Cityn toppareista myös Manuel Akanji on tällä hetkellä loukkaantuneena.
Guardiola selitti myös, ettei Rúben Diasin penkitys Liverpoolia viime sunnuntain valioliigaottelussa Liverpoolia vastaan johtunut loukkaantumisesta. 19-vuotiaan City-tulokkaan Abdukodir Khusanovin nostaminen portugalilaisen paikalle oli taktinen ratkaisu.
– Se oli puhtaasti taktinen päätös. Hän (Dias) oli juuri toipunut loukkaantumisesta ja me halusimme hieman enemmän nopeutta Khusanovilta. Hän oli myös vasenjalkainen vasemmalle puolelle, Guardiola perusteli.
– Rúben on meille erittäin tärkeä pelaaja ja hahmo monessa asiassa. Hän on ollut jo jonkin aikaa avainpelaajammme, mutta joskus minä teen valintoja.
City kohtaa tänään Valioliigassa vieraskentällä Tottenhamin. Manchesterilaisseura on sarjataulukossa viidentenä kaksi pistettä ottelun enemmän pelannutta Chelseaa perässä.
Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä