Näihin asioihin Thomas Tuchel ei ollut tyytyväinen Englannin debyytissään – kahdelta tähdeltä vaaditaan enemmän
Thomas Tuchel löysi kehityskohteita debyytistään Englannin A-maajoukkueen päävalmentajana. Kolme Leijonaa kukisti kotonaan Albanian 2-0-lukemin MM-karsintojen avauksessa perjantaina.
Englannin voittomaalin viimeisteli Arsenalin 18-vuotias laitapuolustaja Myles Lewis-Skelly. Lewis-Skellysta tuli samalla A-maajoukkuehistorian nuorin maalinteossa onnistunut debytantti.
Tuchel saapui Englannin peräsimeen tammikuussa Gareth Southgaten korvaajaksi. Saksalainen oli arviossaan joukkueen esityksestä raadollisen rehellinen.
– Emme olleet tarpeeksi kurinalaisia omassa muodossamme. Yritimme liikaa yksin ja pallottomissa tilanteissa, Tuchel arvioi Mail Sportin mukaan.
– Peli soljui vastustajan puoliskolla, mutta ei viimeisellä 20 metrillä. Meidän täytyy ottaa enemmän riskejä nostoilla linjan taakse.
– Turhautumista oli mielestäni enemmän toisella puoliskolla. Emme pystyneet pelaamaan omassa muodossamme ja asioista tuli monimutkaisia. Meidän täytyy löytää parempi rytmi.
– Me tulemme parantamaan. Meidän on ymmärrettävä asioita paremmin ja ymmärrettävä paremmin pelaajiamme, jotta löytäisimme aggressiivisempia liikkeitä.
Tuchel ei ollut vakuuttunut myöskään Marcus Rashfordin ja Phil Fodenin vaikutuksesta laidoilla. Kummankin tähtipelaajan peliesitys jätti parantamisen varaa.
– Me odotamme näiltä pelipaikoilta enemmän vaikutusta. Enemmän haastamista ja enemmän aggressiivisia juoksuja boksiin. Se puuttui yleisellä tasolla. Maalipaikkamme tulivat pienistä juoksuista linjan taakse. Ne eivät olleet niin käänteentekeviä kuin niiden tulisi olla.
Englanti jatkaa MM-karsintoja maanantaina kotiottelulla Latviaa vastaan. Peli käynnistyy kello 21:45.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa
- Liam Delap haluaa jäädä Chelseaan – tulevaisuus voi riippua valmentajavalinnasta
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa