André Onana sai Man Unitedin entiseltä pelaajalta raakaa palautetta – tässä parjatun maalivahdin vastaus

André Onanan ja Nemanja Maticin välinen sanasota on saanut jatkoa. Manchester Unitedin maalivahti on vastannut Lyonin keskikenttäpelaajalta saamaansa kritiikkiin ennen torstaina alkavaa Eurooppa-liigan puolivälieräparia seurojen välillä.
Man Unitedia vuosina 2017-2022 edustanut Matic tarttui keskiviikon lehdistötilaisuudessa Onanan aiempiin sanoihin, että Valioliigan sarjataulukossa sijalla 13 majaileva United olisi merkittävästi Lyonia parempi joukkue. Matic kuittaili kamerunilaisen olevan yksi manchesterilaisseuran historian heikoimmista maalivahdeista.
Onana viittasi X-tilillään julkaisemassa päivityksessä, ettei Matic voittanut ainuttakaan pokaalia Man Unitedia edustaessaan. Keskikenttäpelaaja juhli kuitenkin kolmea Valioliigan mestaruutta edustaessaan Chelseaa ja nosti FA Cupin pokaalia.
Onana pääsi juhlimaan FA Cupin voittoa Unitedin kanssa viime kaudella.
– En olisi koskaan epäkunnioittava toista seuraa kohtaan. Me tiedämme, että huomisesta tulee vaikea vahvaa vastustajaa vastaan. Me keskitymme valmistautumaan peliimme ja tekemään kannattajamme ylpeiksi. Minä olen ainakin nostanut pokaaleja maailman suurimmassa seurassa. Joistakin ei voisi sanoa samaa, Onana vastasi.
Man United kohtaa Lyonin otteluparin avausosassa vieraskentällä torstaina. Ottelu alkaa kello 22:00.
Toinen osaottelu on vuorossa Old Traffordilla viikkoa myöhemmin.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa