Declan Rice iski kaksi vapaapotkumaalia Real Madridin verkkoon: ”En tule vielä sisäistämään tätä”
Arsenal voitti Real Madridin tiistai-iltana Mestarien liigan puolivälierien avausosassa 3-0.
Declan Rice iski kaksi upeaa vapaapotkumaalia Real Madridin verkkoon ja nousi joukkueensa suureksi sankariksi. Rice ei ollut aiemmin urallaan tehnyt maalia vapaapotkusta, mutta tiistaina niitä syntyi heti kaksin kappalein.
Rice paljasti pelin jälkeen suunnitelleensa ensimmäisessä vapaapotkumaalissaan keskittää pallon boksiin, mutta muutti ratkaisuaan huomattuaan, miten Real Madridin muuri oli asetettu.
– Nämä taidot ovat olleet tallessa. Olen laukonut vapaapotkuja ihan tarpeeksi muuriin ja yli maaliin. Ensimmäinen ideani oli keskittää, mutta sitten näin Real Madridin muurin ja sen, miten Thibaut Courtois oli sijoittunut ja päätin laukoa, ja se meni sisään. Toisessa vapaapotkussa minulla oli itseluottamusta ja päätin laukoa.
– En tule vielä sisäistämään tätä, koska toinen peli on pelaamatta, mutta olen innoissani ja onnellinen. En halua kuulostaa kliseeltä, mutta muutaman vuoden päästä tulen ymmärtämään, että se mitä tein tänä iltana on todella erityistä.
Otteluparin toinen osa pelataan ensi viikon keskiviikkona Bernabéulla.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista