Virallista: Liverpool ja Mohamed Salah tekivät jatkosopimuksen

Mohamed Salah jatkaa uraansa Liverpoolissa.
Liverpool tiedotti perjantaina tehneensä jatkosopimuksen Salah’n kanssa. Jatkosopimus ulottuu kesään 2027 saakka.
Osapuolet keskustelivat yli vuoden ajan jatkosopimuksesta ja ajoittain vaikutti jo siltä, että Salah tulisi jättämään seuran vapaana agenttina kuluvan kauden jälkeen. Salah’n edellinen sopimus olisi päättynyt tähän kauteen.
Salah herätti paljon mielenkiintoa Saudi-Arabiassa, ja maan pääsarja yritti houkutella Salah’ta rahakkailla tarjouksilla, mutta egyptiläistähti päätti lopulta jäädä Liverpooliin. Englantilaismedian mukaan myös Virgil van Dijk allekirjoittaa pian jatkosopimuksen.
Salah, 32, pelaa loistavaa kautta Liverpoolissa. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 45 otteluun on syntynyt peräti 32 maalia ja 22 maalisyöttöä.
Salah on pelannut Liverpoolissa kesästä 2017 saakka. Salah on noussut vuosien saatossa seurahistorian parhaimpien pelaajien joukkoon. 394 otteluun on syntynyt 243 maalia ja 111 maalisyöttöä. Salah on voittanut Liverpoolin kanssa muun muassa Mestarien liigan ja Valioliigan mestaruudet.
– Tietenkin olen todella innoissani. Meillä on nyt hyvä joukkue. Meillä oli sellainen aiemminkin, mutta tein jatkosopimuksen, koska koen, että meillä on mahdollisuus voittaa pokaaleja ja voin nauttia pelaamisesta. Olen pelannut urani parhaat vuodet täällä. Olen ollut täällä kahdeksan vuotta ja toivottavasti se muuttuu kymmeneksi vuodeksi. Nautin elämästäni ja jalkapallosta täällä, Salah totesi Liverpoolin tiedotteessa.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mikel Arteta ei aio antaa Liverpoolille juhlia
- Antony kommentoi välejään Rúben Amorimin kanssa – Man Unitedissa epäonnistunut miljoonahankinta loistaa nyt lainalla
- Man Cityn huippulupaus loistaa vieraassa roolissa – Pep Guardiolta ja Ilkay Gündoganilta kehuja
- Raivostunut Ollie Watkins välitti tiukan viestin Unai Emerylle: ”Annoin hänen kuulla siitä”
- Aston Villa katkaisi Newcastlen voittoputken tylyin lukemin
- West Hamin Niclas Füllkrugilta ankaraa palautetta omilleen: ”Olen hyvin vihainen”
- Newcastle hankkimassa laiturilupauksen Espanjasta
- Aaron Ramseylle uran ensimmäinen valmennuspesti
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Raivostunut Ollie Watkins välitti tiukan viestin Unai Emerylle: ”Annoin hänen kuulla siitä”
- West Hamin Niclas Füllkrugilta ankaraa palautetta omilleen: ”Olen hyvin vihainen”
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Aston Villa katkaisi Newcastlen voittoputken tylyin lukemin
- Antony kommentoi välejään Rúben Amorimin kanssa – Man Unitedissa epäonnistunut miljoonahankinta loistaa nyt lainalla
- Aaron Ramseylle uran ensimmäinen valmennuspesti
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Man Cityn huippulupaus loistaa vieraassa roolissa – Pep Guardiolta ja Ilkay Gündoganilta kehuja
- Newcastle hankkimassa laiturilupauksen Espanjasta