Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
Manchester United pelaa Eurooppa-liigan välierissä.
Manchester United varmisti välieräpaikkansa torstai-iltana suorastaan hurjassa jännitysnäytelmässä.
Manchester United ja Lyon iskivät yhteen Old Traffordilla puolivälierien jälkimmäisessä osassa. Lyonissa pelattu avausosa päättyi 2-2-tasapeliin. Manchester United voitti jälkimmäisen osan lopulta jatko-ottelussa maalein 5-4 ja eteni välieriin yhteismaalein 7-6.
Manchester United sai otteluun vahvan alun, kun Manuel Ugarte siirsi isännät johtoon 10. minuutilla. Ugarte jäi vapaaksi boksin edustalla ja laukoi pallon varmasti vieraiden maaliin. Diogo Dalot iski Manchester Unitedin toisen maalin juuri ennen taukoa. Tarkka laukaus meni tolpan kautta maaliin.
Lyon nousi toisella jaksolla tasoihin. Corentin Tolisso kavensi 71. minuutilla ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin Nicolás Tagliafico iski tasoitusmaalin. Tolisso sai toisen varoituksen myötä punaisen kortin juuri ennen loppua. Varsinainen peliaika päättyi tasan 2-2, ja luvassa oli jatko-ottelu.
Lyon siirtyi johtoon 104. minuutilla, kun Rayan Cherki sai pallon itselleen boksissa ja laukoi sen varmasti alakulmaan. Hetkeä myöhemmin Alexandre Lacazette osui pilkulta ja Lyon johti otteluparia yhtäkkiä kahdella maalilla.
Miesylivoimalla pelannut Manchester United ei kuitenkaan luovuttanut ja iski jatko-ottelun loppuhetkillä peräti kolme maalia. Bruno Fernandes teki maalin rangaistuspotkusta ja jatko-ottelun lisäajalla sekä Kobbie Mainoo kuin Harry Maguirekin onnistuivat maalinteossa, ja veivät isännät Eurooppa-liigan välieriin.
Manchester United kohtaa välierissä La Liga -seura Athleticin.
Ange Postecogloun Tottenham pelaa niin ikään Eurooppa-liigan välierissä. Tottenham selvitti tiensä jatkoon pudotettuaan Eintracht Frankfurtin yhteismaalein 2-1. Tottenham haki Saksasta 1-0-vierasvoiton ja se riitti välieräpaikkaan. Dominic Solanke iski ottelun ainokaisen pilkulta juuri ennen taukoa. Tottenham kohtaa välierissä norjalaisen FK Bodø/Glimtin, joka pudotti Lazion pilkuilla.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Onko Marcus Rashford sittenkin jäämässä Manchester Unitediin?
- Romano: Aston Villa korvasi Youri Tielemansin lähes välittömästi
- “Toivottavasti en ole urani jälkeen yhtä tyhmä” – Valioliigan tähtitoppari tylytti Man Unitedin legendaa
- Harva osasi odottaa tätä – Englannilta iso päätös Thomas Tuchelin suhteen
- Näin Thomas Tuchel selitti Englannin passivoitumista
- Wayne Rooney kummasteli Thomas Tuchelin taktista valintaa: ”Me murruimme”
- Englanti suli lopussa ja menetti MM-finaalipaikan
- Manchester Unitedin keskikenttäpelaajan polvi leikattu
- Virallista: Laitahyökkääjä jättää Arsenalin
- The Athletic: Nottingham Forest hankkimassa Itävallan luottopelaajan
- Näin Thomas Tuchel selitti Englannin passivoitumista
- Wayne Rooney kummasteli Thomas Tuchelin taktista valintaa: ”Me murruimme”
- Englanti suli lopussa ja menetti MM-finaalipaikan
- Manchester Unitedin keskikenttäpelaajan polvi leikattu
- Virallista: Laitahyökkääjä jättää Arsenalin
- Romano: Man Unitedin keskikenttäjahti jatkuu – katseet Ranskan MM-tähdessä
- Jättihankinta – Leeds kaappasi Serie A:n tähtitopparin
- Romano: Kapteeni jättää Tottenhamin kesän siirtoikkunassa
- Ornstein: Manchester City iskemässä 100 miljoonaa puntaa keskikentälle toistamiseen
- The Athletic: Nottingham Forest hankkimassa Itävallan luottopelaajan