Rúben Amorimia ”ei kaduta lainkaan” pesti Manchester Unitedissa
Manchester Unitedin päävalmentaja Rúben Amorim sanoo, että häntä ei kaduta työpaikkansa vastaanottaminen, mutta sen ajoitus mietitytti häntä pitkään.
Amorim, 40, siirtyi Sporting CP:stä manchesteriläisten peräsimeen viime marraskuussa Erik ten Hagin saatua kenkää.
Portugalilaisluotsi on vienyt Unitedin Eurooppa-liigassa neljän parhaan joukkoon, mutta Valioliigassa Amorim on voittanut 22 ottelustaan vain kuusi ja hävinnyt 11. Sarjataulukossa United on kirjoitushetkellä valahtanut aina 15. sijalle asti.
Alun perin Amorim ehdotti Unitedille, että hän siirtyisi seuraan vasta ensi kesänä, mutta manchesteriläisten johtoporras vaati häntä tekemään päätöksen välittömästi. Portugalilaisvalmentaja sanoo, että hän on yhä tyytyväinen päätökseensä.
– Ei kaduta. Ei tällä hetkellä. Jos olisit kysynyt tätä minulta neljä kuukautta sitten, kun ottaa huomioon kaikki ongelmamme, niin ehkä teistä tuntuu siltä, että minun olisi pitänyt olla jyrkempi sanoessani, että aloitan vasta kauden alussa, kommentoi Amorim ESPN:n mukaan.
– Mutta tänään minusta tuntuu siltä, että kaikki tämä tulee auttamaan meitä tulevaisuudessa. Olemme kärsineet täällä paljon. Ilmassa on paljon turhautumista, mutta minusta tuntuu tällä hetkellä, että tämä on ehkä kaikista tärkeintä aikaa seuraavien vuosien kannalta.
– Käytämme kaiken keräämämme tiedon valmistautuaksemme pariin seuraavaan vuoteen, joten minua ei kaduta. Tämä on yksi parhaista seuroista. Tämä on yksi huippupisteistä, jonka valmentaja voi saavuttaa, joten minua ei kaduta lainkaan.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chelsea haluaa ison summan Nicolas Jacksonista
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Manchester United johtaa kilpailua Manu Konésta
- Pep Guardiola halutaan maajoukkueen puikkoihin
- Crystal Palace ja Chelsea neuvottelevat – Maxence Lacroix ei siirry halvalla
- Aston Villasta tuttu Jhon Durán, 22, siirtyy jo uransa seitsemänteen seuraan
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta
- Rodri ylisti itseään loukkaantumisten jälkeen: ”Tämä on ollut vaikea matka”
- Suru-uutinen: Kevin Keegan on kuollut
- Valioliigalegenda raivostui – latasi suorat sanat argentiinalaisten käytöksestä: ”Vastenmielistä”
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta
- Suru-uutinen: Kevin Keegan on kuollut
- Valioliigalegenda raivostui – latasi suorat sanat argentiinalaisten käytöksestä: ”Vastenmielistä”
- Manchester Cityn maestro nousi historialliseen joukkoon
- Näkökulma: Valioliigan onnistujat ja epäonnistujat MM-finaalissa
- Sky: Laiturihankinta menee Manchester Unitedilta sivu suun
- Virallista: João Gomes siirtyy Aston Villaan
- Rodri ylisti itseään loukkaantumisten jälkeen: ”Tämä on ollut vaikea matka”
- Sky: Aston Villa yrittää vaihtaa yhden MM-kisaflopin toiseen
- Top 5: Tässä ovat MM-kisojen parhaat Valioliiga-pelaajat