Kuivan kauden katkaissut Cole Palmer näpäytti somekritiikoita: ”Täynnä idiootteja”

Cole Palmer ei anna sosiaalisen median kriitikoille arvoa. Chelsean tähti päätti pitkän maalittoman jaksonsa valioliigaottelussa Liverpoolia vastaan sunnuntaina.
Palmer, 22, ehti pelata 18 peräkkäistä ottelua ilman maaleja. Pitkä piina päättyi osumaan rangaistuspotkusta Chelsean 3-1-voittoon päättyneen kamppailun lisäajalla.
Palmer oli tehnyt edellisen maalinsa ennen sunnuntaina tammikuun 14. päivä.
– Sellaista se on. Minä olin kolme kuukautta ilman maaleja, mutta se antaa minulle motivaatiota ja taistella pärjätäkseni hyvin, Palmer kommentoi Sky Sportsille.
– Ei vain itseni, vaan myös joukkueen puolesta. Sosiaalinen media on tänä päivänä periaatteessa täynnä idiootteja. Trolleja ja sellaista. Minä en kiinnitä siihen huomiota. Olen tyytyväinen siitä maalista, mutta se on vain yksi asia. Minun täytyy kehittyä saavuttaakseni uusia tasoja.
– Jos saat maalipaikkoja, etkä tee niistä maaleja, aiheutat joukkueellesi loppujen lopuksi pettymyksen. Tunnen itse olevani henkisesti vahva. Se mitä ihmiset sanovat, ei haittaa minua. Olen kokenut sitä koko elämäni ajan varttuessani, joten en välitä siitä.
– Tunnen totta kai ylpeyttä autettuani joukkuetta. Jos en pysty siihen, en ole tyytyväinen. Tänään minusta tuntui, että olin oma itseni. Tunsin itseluottamukseni ja yritin asioita. Ensimmäiset syötöt, eteenpäin pelaaminen ja pelaaminen vapaana.
Palmer on tehnyt tällä kaudella 15 maalia Chelsean paidassa ja syöttänyt 10. Lontoolaisseura on Valioliigan sarjataulukossa viidentenä tasapisteissä neljättä sijaa hallussaan pitävän Newcastlen kanssa ja yhden pisteen kolmantena olevaa Manchester Cityä perässä.
LUE MYÖS!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arne Slot ei pitänyt Trent Alexander-Arnoldin harjoittelumotivaatiosta viime kesänä: ”Sanoin hänelle pari juttua…”
- Thomas Tuchel nimesi Englannin maajoukkueen kesäkuun peleihin – Ivan Toney pitkästä aikaa mukana
- RMC: Chelsea kiinnostunut Eintracht Frankfurtin hyökkääjästä – suuri hintalappu siirron esteenä?
- ESPN: Tällaisia pelaajia Rúben Amorim haluaa Manchester Unitediin
- Son Heung-Minille sattui erikoinen haaveri Tottenhamin voitonjuhlissa – pokaalista taisteluarvet
- BBC: Arsenal lähellä jatkosopimusta luottolaiturin kanssa
- Lähteekö Man United -hyökkääjä seurasta? Sanoi suorat sanat hävityn finaalin jälkeen
- Bruno Fernandes puhui tulevaisuudestaan: ”Jos seura kokee, että…”
- Roy Keane kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin finaalitappiosta
- Luke Shaw latasi suorat sanat Manchester Unitedista: ”Emme ole edes lähellä”

- Ange Postecoglou puhui tulevaisuudestaan: ”Olisin pettynyt, jos…”
- RMC: Chelsea kiinnostunut Eintracht Frankfurtin hyökkääjästä – suuri hintalappu siirron esteenä?
- Pep Guardiola aikoo ottaa saman riskin joka tuhosi Man Cityn kauden – ”Muuten lähden täältä”