Sean Dyche kertoi mielipiteensä Rúben Amorimin Man United -pestistä: ”Jos menisin sinne ja pelaisimme minun tavallani…”
Rúben Amorim on valmentanut Manchester Unitedia noin puolen vuoden ajan.
Amorim siirtyi Manchester Unitedin peräsimeen viime marraskuussa. Tulokset ovat jättäneet paljon toivomisen varaa, sillä Manchester Unitedin kausi Valioliigassa on mennyt täysin penkin alle. Manchester United on parhaillaan 16. sijalla Valioliigassa.
Manchester United on toisaalta selviytynyt Eurooppa-liigan finaaliin, joten sillä on edelleen mahdollisuus edetä ensi kauden Mestarien liigaan. Se vaatii Eurooppa-liigan voittoa.
Evertonista tammikuussa potkut saanut Sean Dyche kertoi mielipiteensä Amorimin työstä Manchester Unitedissa. Dyche käväisi Stick to Football -podcastin vieraana.
Dyche väitti, että olisi itse saanut joukkueesta irti parempia tuloksia.
– Amorim ei tule muuttamaan sitä, miten hänen joukkueensa pelaa. Amorimin olisi parempi alkaa voittamaan pelejä. Ja nopeasti. Väitän, että jos menisin Manchester Unitediin ja pelaisimme minun tavallani, voittaisimme enemmän pelejä. Joukkue muotoon 4-4-2, ja kertoisimme pelaajille pelin perusperiaatteet.
– Amorim on ollut joukkueen valmentajana jo jonkun aikaa, joten hänen pitäisi pikku hiljaa tuoda voittoja pöytään. Howard Wilkinsonilla oli hieno sanonta. ”Voita, selviydy, menesty.” Sinun on aluksi voitettava, sitten selviydyttävä, koska voitat ja sen jälkeen menestyt, koska pelin periaatteet ja pelitapa on kunnossa. Menet eteenpäin, jos voitat tarpeeksi ja se on tällä hetkellä ongelma.
Dychen mukaan Amorimin on saatava joukkueen peliesitykset kuntoon heti ensi kauden alussa.
Dyche ei usko Amorimin saavan liikaa aikaa ensi kaudella, jos alussa näyttää siltä, ettei tuloksia tule.
– Olisin yllättynyt, jos Amorim ei olisi paineiden alla ensi kauden alussa. Nyt hän saa harjoituskautensa ja pääsee siten oikeasti tekemään töitä päivittäin joukkueen kanssa. Amorim pääsee eroon parista pelaajasta, jotka eivät sovi hänen ideoihinsa. Jos hommat ei silti toimi alkukaudella, niin miten paljon hän saa aikaa? Helpoin vastaus olisi kauden puoliväliin saakka, mutta jos peli ei kulje heti alkukaudesta lähtien, niin silloin sanoisin, ettei homma toimi.
– Jos olisin Manchester Unitedin urheilujohtaja, niin sanoisin Amorimille, että joko muutat toimintatapojasi ja saat homman toimimaan tai sitten seura tekee muutoksen, Dyche viittasi valmentajanvaihdokseen.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunnuntain Valioliiga-kierroksen isosta voittajasta ei ole epäselvyyttä – ihmemaalia edelsi tuomarivirhe
- Brightonin pelaajat saivat nimiinsä vaikuttavan ennätyksen Man Utd -tappiossa
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”