West Ham jättää jäähyväiset kolmelle pitkäaikaiselle luottopelaajalle
West Hamissa vietetään suuria jäähyväisiä Sekä maalivahti Lukasz Fabianski että laitapuolustajat Vladimir Coufal ja Aaron Cresswell jättävät lontoolaisseuran tämän kauden jälkeen sopimustensa päättyessä.
Hammers vahvisti avainpelaajiensa poistumisen seurasta lauantaina.
Fabianski, 40, siirtyi West Hamiin Swanseasta heinäkuussa 2018. Puolalaisvahti on torjunut yhteensä 215 otttelua Hammers-paidassa ja pitänyt 55 nollapeliä.
Fabianski on esiintynyt viimeisellä kaudellaan 16 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien.
Coufal, 32, saapui West Hamiin viisi vuotta sitten Slavia Prahasta lokakuussa 2020. Tshekin maajoukkueen laitapuolustaja on saanut vyölleen yhteensä 178 kilpailullista ottelua seurassa, joissa hän on kerännyt 20 maalisyöttöä.
Coufal on pelannut 23 ottelussa tämän kauden aikana.
Fabianski ja Coufal saavuttivat ainoan pokaalinsa West Hamissa kaudella 2022-2023, kun seura juhli Konferenssiliigan voittoa.
Fabianskin ja Coufalin lisäksi West Hamista poistuu myös laitapuolustaja Cresswell sopimuksensa umpeutuessa. Cresswell, 35, edusti Hammersia peräti 11 vuotta saavuttuaan seuraan vuonna 2014.
Cresswell on pelannut 18 ottelussa tämän kauden aikana. Yhteensä pelejä edustusjoukkueessa on kertynyt 367 kappaletta, joissa laitapuolustaja tehtaili 11 maalia ja 37 maalisyöttöä.
Muokattu 18.5 klo 14.59. Aaron Cresswell lisätty West Hamin kolmanneksi lähtijäksi.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
