Nottingham Forestin unelma suli loppumetreillä – Nuno Espirito Santo silti ylpeä omistaan: ”Tämä oli hyvä kausi”
Nuno Espirito Santo on ylpeä Nottingham Forestin kaudesta, vaikka unelma Mestarien liigasta karkasi viime metreillä. 0-1-tappio kotona Chelseaa vastaan Valioliigan päätöskierroksella pudotti Forestin Konferenssiliigan karsintapaikan tuovalle seitsemännelle sijalle.
Nottingham taisteli ennen sunnuntain ottelua viimeisistä Mestarien liiga -sijoista Aston Villan, Newcastlen ja Chelsean kanssa. Avauspuolisko Chelseaa vastaan oli maaliton, mutta Levi Colwill iski sinipaitojen voittomaalin toisen jakson alussa 50. peliminuutilla.
Forestin loppukausi päättyi heikkoon tulossarjaan. Nunon ryhmä voitti viimeisestä viidestä valioliigaottelustaan vain yhden.
Nuno on lopun mahalaskusta huolimatta ylpeä Forestin kokonaissuorituksesta tällä kaudella.
– Me emme saavuttaneet tällaisen pelin ja kentällä tapahtuneiden asioiden jälkeen unelmaamme. Olemme kuitenkin ylpeitä ja tulemme yrittämään uudestaan. Kaikki tietävät, että yksi maali voi muuttaa kaiken, Nuno kommentoi BBC:n Match of the Day -ohjelmassa.
– Pelaajat kehittyivät valtavasti. Seura on tällä hetkellä hyvällä pohjalla. Jos minulta kysytään, tämä oli hyvä kausi pelaajien antaman sitoumuksen myötä. Minun täytyy kiittää pelaajiani siitä. Kun annat kaikkesi, mitä pystyt, siihen ei voi sanoa mitään vastaan.
Nottingham Forest sijoittui Valioliigassa Chelsea-tappion myötä seitsemänneksi, joka tuo paikan Konferenssiliigan karsinnoissa. Forest jäi pisteen verran viidentenä viimeisen Mestarien liiga -paikan napanneen Newcastlen ja kuudenneksi jääneen Aston Villan taakse.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Liverpool | 38 | 25 | 9 | 4 | 86-41 | 84 |
| 2 | Arsenal | 38 | 20 | 14 | 4 | 69-34 | 74 |
| 3 | Manchester City Man City | 38 | 21 | 8 | 9 | 72-44 | 71 |
| 4 | Chelsea | 38 | 20 | 9 | 9 | 64-43 | 69 |
| 5 | Newcastle | 38 | 20 | 6 | 12 | 68-47 | 66 |
| 6 | Aston Villa | 38 | 19 | 9 | 10 | 58-51 | 66 |
| 7 | Nottingham | 38 | 19 | 8 | 11 | 58-46 | 65 |
| 8 | Brighton | 38 | 16 | 13 | 9 | 66-59 | 61 |
| 9 | Bournemouth | 38 | 15 | 11 | 12 | 58-46 | 56 |
| 10 | Brentford | 38 | 16 | 8 | 14 | 66-57 | 56 |
| 11 | Fulham | 38 | 15 | 9 | 14 | 54-54 | 54 |
| 12 | Crystal Palace | 38 | 13 | 14 | 11 | 51-51 | 53 |
| 13 | Everton | 38 | 11 | 15 | 12 | 42-44 | 48 |
| 14 | West Ham | 38 | 11 | 10 | 17 | 46-62 | 43 |
| 15 | Manchester United Man Utd | 38 | 11 | 9 | 18 | 44-54 | 42 |
| 16 | Wolverhampton Wolves | 38 | 12 | 6 | 20 | 54-69 | 42 |
| 17 | Tottenham | 38 | 11 | 5 | 22 | 64-65 | 38 |
| 18 | Leicester | 38 | 6 | 7 | 25 | 33-80 | 25 |
| 19 | Ipswich Town IPS | 38 | 4 | 10 | 24 | 36-82 | 22 |
| 20 | Southampton | 38 | 2 | 6 | 30 | 26-86 | 12 |
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut