Kepa on ollut monta kertaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nyt hän tuo Midaksen kosketuksensa Arsenaliin
Chelsea siirtää maalivahtinsa Kepan Arsenaliin. Lehtitietojen perusteella siirtokorvaus on viisi miljoonaa puntaa, joka oli myös hänen sopimukseensa kirjattu ulosostopykälä.
Kepan, 30, odotetaan haastavan David Rayaa ja pitävän hänet varpaillaan.
Kepa on pelannut kaksi viime kautta lainalla, ensin Real Madridissa ja sitten Bournemouthissa. Real Madridissa otteluita tuli tilille 20, mutta voitokkaan Mestarien liigan loppuottelun hän seurasi vaihdosta, aivan kuten kolme vuotta aiemmin Chelseassa.
Arsenalin palkintokaappi on kerännyt pölyä vuodesta 2020. Se on tullut Valioliigassa toiseksi nyt kolme vuotta perätysten.
– Minusta tuntuu, että olemme niin lähellä voittaa [Valioliigan], ja — toivottavasti — voimme yhdessä saavuttaa sen, Kepa totesi Arsenalin tiedotteessa.
Kepa on Arsenalin kesän ensimmäinen hankinta.
– Hän tuo mukanaan hurjasti kokemusta, josta hänen joukkuekaverinsa voivat hyötyä. Hänellä on todellinen nälkä voittaa, kuvaili Arsenal-manageri Mikel Arteta.
Kepa on hyvä jalalla, erityisesti pitkissä syötöissä. Se ei ole pois varsinaisesta torjuntatyöskentelystä. Viime kaudella Kepa esti melkein 3,7 maalia enemmän kuin tilastollisesti keskimääräinen huippumaalivahti olisi hänen sijassaan torjunut, kertoo The Athletic.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”