Korvat höröllä, Liverpool! Virgil van Dijk kertoo yhden asian, jonka on muututtava äkkiä
Liverpool-kapteeni Virgil van Dijkin mukaan joukkueen on parannettava puolustustaan, jotta mestaruuden puolustaminen olisi mahdollista.
Eilen sunnuntaina pelatussa Community Shieldissä Liverpool päästi kaksi maalia Crystal Palacea vastaan. Etenkin 2–2-takaiskussa Liverpoolin puolustus oli kovin haavoittuvainen, kun Palace oli saanut pallonriiston hyökkäysalueellaan.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Liverpool pelasi nyt kesällä kuusi harjoitusottelua. Se päästi niissä kaiken kaikkiaan yhdeksän maalia.
– Olemme päästäneet [maaleja] joka pelissä paitsi kotiottelussa Stoke Cityä vastaan (toim. huom. pelattiin 20. heinäkuuta, Liverpool voitti 5–0-loppuluvuin). Se on jotain, missä meidän täytyy yhdessä kehittyä, Van Dijk totesi Daily Mirrorin mukaan.
– Olihan siellä hyviäkin asioita, mutta en voi valehdella: ei ole kivaa hävitä Wembleyllä kaksi kertaa perätysten.
Van Dijk viittasi liigacupin finaaliin viime kaudelta. Liverpool kärsi ottelussa 1–2-tappion Newcastle Unitedille.
– Jos [puolustusongelmien korjaaminen] olisi yksinkertaista, olisimme jo korjanneet ne. Puolustamme joukkueena ja prässäämme joukkueena, Van Dijk päätti.
Lisää Liverpool-aiheisia uutisia:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut