Romelu Lukaku joutuu leikkaukseen – Antonio Conte haluaa Manchester Unitedin hyökkääjän

Napolin ykköskärki Romelu Lukaku sai viikonloppuna vakavan lihasvamman, joka vaatii leikkaushoitoa.
Lukakun on määrä olla sivussa pelikentiltä noin 3-4 kuukauden ajan, joten Serie A:n hallitseva mestari joutuu hankkimaan uuden hyökkääjän kesän siirtoikkunan loppuhetkillä.
Muun muassa TuttoMercatoWebin saamien tietojen mukaan Napoli-luotsi Antonio Conte on kääntänyt katseensa kohti Joshua Zirkzeetä.
Conte pitää Zirkzeetä ykkösvaihtoehtonaan Lukakun korvaajaksi, ja toivoo Napolin seurajohdon hankkivan hyökkääjän joukkueeseen ennen kesän siirtoikkunan päättymistä. Conte arvostaa Zirkzeen monipuolisuutta, sillä Zirkzee pystyy pelaamaan myös laidalla.
Italialaismedian mukaan Napolille on tarjottu muun muassa AS Roman Artem Dovbykia ja Sassuolon Andrea Pinamontia, mutta Conte haluaa Zirkzeen alaisuuteensa.
Zirkzee siirtyi viime kesänä Bolognasta Manchester Unitediin noin 42 miljoonalla eurolla.
Hollantilaishyökkääjän ensimmäinen kausi Manchester Unitedissa oli pettymys. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 49 otteluun syntyi seitsemän maalia.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- ”Jatkaminen käy mahdottomaksi” – Ruben Amorim myöntää potkujen olevan lähellä
- Mikel Arteta kommentoi superlupauksen vähäisiä minuutteja
- Thomas Frank vihjaa isommasta roolista huippulupaukselle: ”Pidän hänestä kaikin puolin”
- Tottenham julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Liverpoolin ykkösvahti Alisson viikoiksi sivuun pelikentiltä – näin Arne Slot kommentoi
- Sky: Newcastlen jättihankinnan paluu venyy – takapakkia kuntoutuksessa
- Kehonkielen asiantuntija: Manchester Unitedin pelaajat vaikuttavat kadottaneen elämänilonsa
- Thomas Tuchel julkaisi Englannin joukkueen lokakuun maaotteluihin – jätti Jude Bellinghamin ulos joukkueesta
- Raivoisat Nottingham Forest -fanit vaativat taas valmentajapotkuja – näin manageri vastaa
- Jean-Philippe Mateta, 28, sai ensimmäisen A-maajoukkuekutsunsa
- ”Jatkaminen käy mahdottomaksi” – Ruben Amorim myöntää potkujen olevan lähellä
- Mikel Arteta kommentoi superlupauksen vähäisiä minuutteja
- Thomas Frank vihjaa isommasta roolista huippulupaukselle: ”Pidän hänestä kaikin puolin”
- Raivoisat Nottingham Forest -fanit vaativat taas valmentajapotkuja – näin manageri vastaa
- Kehonkielen asiantuntija: Manchester Unitedin pelaajat vaikuttavat kadottaneen elämänilonsa
- Thomas Tuchel julkaisi Englannin joukkueen lokakuun maaotteluihin – jätti Jude Bellinghamin ulos joukkueesta
- Liverpoolin ykkösvahti Alisson viikoiksi sivuun pelikentiltä – näin Arne Slot kommentoi
- Tottenham julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Ennätyskirjat uusiksi! Newcastle-hankinta kirjautti seurahistoriaa
- Tanskalaisseura Midtjylland haki yllätysvoiton Englannista