Hugo Viana, 42, on työskennellyt kesästä saakka Manchester Cityn urheilutoimenjohtajana.

Manchester City joutui palkkaamaan uuden urheilutoimenjohtajan, kun pestissä monta vuotta viettänyt Txiki Begiristain jätti Manchester Cityn kesällä.

Begiristain toimi Manchester Cityn urheilutoimenjohtajana vuodet 2012-25. Begiristain oli rakentamassa todellista dynastiaa ja juhli kuudesti Manchester Cityn kanssa Valioliigan mestaruutta.

Viana ehti työskennellä keväällä hetken aikaa yhdessä Begiristainin kanssa Manchester Cityssä ja seurasi, miten Begiristain hoiti työnkuvaansa Manchester Cityssä.

Begiristain on vakuuttunut siitä, että Viana oli oikea valinta Manchester Cityn uudeksi urheilutoimenjohtajaksi.

– Hän oli huippuvalinta. Voin sanoa, että hän on aika lähellä sitä, mitä itse koen olevani. Hän on niin rauhallinen, mutta samalla valmis tekemään päätöksiä. Viime talven siirtoikkunassa hän ei voinut olla täällä, mutta olen nähnyt viime kuukausien aikana sen, millaiset kriteerit hänellä on ja miten hän näkee jalkapallon.

– Kun katsoo, minkälaisia päätöksiä hän on tehnyt, uskon, että olemme hyvissä käsissä, Begiristain totesi englantilaismedialle.

LUE MYÖS