Pep Guardiolan Man City teki häkellyttävän ratkaisun – ei kestänyt loppuun saakka
Arsenal ja Manchester City tasasivat pisteet Valioliigan odotetussa sunnuntai-illan kamppailussa. 1-1-lukemiin päättyneessä ottelussa City osui aivan ottelun alussa ja Arsenal puolestaan lisäajalla.
Ottelun suurin huomio kohdistui Pep Guardiolaan ratkaisuun. Kaiken voittanut päävalmentaja oli luonut Arsenalia vastaan ottelusuunnitelman, jossa Arsenalille annettiin aloite ja City asettui ottamaan vastaan.
Guardiola on läpi uransa tullut tunnetuksi pallonhallinnan sanansaattajana. Tällä kaudella on kuitenkin nähty uudenlainen City, joka saattaa hyvinkin inhorealistisesti vetäytyä puolustamaan ilman pelivälinettä.
City pääsi johtoon jo yhdeksännellä peliminuutilla, kun Tijjani Reijnders vapautti ja hurjavireinen Erling Haaland sijoitti. Se oli Arsenalilta luvattoman löysästi puolustettu vastahyökkäys. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä voimakkaammin City vetäytyi kuoreensa.
68. minuutilla Phil Fodenin tilalle vaihdettiin lisäpuolustaja Nathan Aké ja hetkeä myöhemmin Haalandin tilalle otettiin keskikentälle toiseksi ankkuriksi Nico González. Voidaan sanoa, että Guardiola peruutti kentälle rehellisen bussin, mitä ei ole juuri Guardiolalta nähty.
Kaiken lyöminen maalinestopeliin ei lopulta kantanut loppuun saakka. Lisäajalla Gabriel Martinellille saatiin pelattua pallo pystyyn ja mies onnistui nostamaan pallon City-maaliin yli Gianluigi Donnarumman.
Cityllä on viiden kierroksen jälkeen kasassa vain seitsemän pistettä, millä irtoaa sarjasta yhdeksäs sija. Arsenal nousi kymmeneen pisteeseen ja sarjakakkoseksi. Liverpool johtaa 15 pisteen potilla.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Arsenal | 31 | 21 | 7 | 3 | 61-22 | 70 |
| 2 | Manchester City Man City | 30 | 18 | 7 | 5 | 60-28 | 61 |
| 3 | Manchester United Man Utd | 30 | 15 | 9 | 6 | 54-41 | 54 |
| 4 | Aston Villa | 30 | 15 | 6 | 9 | 40-37 | 51 |
| 5 | Liverpool | 30 | 14 | 7 | 9 | 49-40 | 49 |
| 6 | Chelsea | 30 | 13 | 9 | 8 | 53-35 | 48 |
| 7 | Brentford | 29 | 13 | 5 | 11 | 44-40 | 44 |
| 8 | Everton | 30 | 12 | 7 | 11 | 34-35 | 43 |
| 9 | Newcastle | 30 | 12 | 6 | 12 | 43-43 | 42 |
| 10 | Bournemouth | 30 | 9 | 14 | 7 | 44-46 | 41 |
| 11 | Fulham | 30 | 12 | 5 | 13 | 40-43 | 41 |
| 12 | Brighton | 30 | 10 | 10 | 10 | 39-36 | 40 |
| 13 | Sunderland SUN | 30 | 10 | 10 | 10 | 30-35 | 40 |
| 14 | Crystal Palace | 30 | 10 | 9 | 11 | 33-35 | 39 |
| 15 | Leeds | 30 | 7 | 11 | 12 | 37-48 | 32 |
| 16 | Tottenham | 30 | 7 | 9 | 14 | 40-47 | 30 |
| 17 | Nottingham | 30 | 7 | 8 | 15 | 28-43 | 29 |
| 18 | West Ham | 30 | 7 | 8 | 15 | 36-55 | 29 |
| 19 | Burnley BUR | 30 | 4 | 8 | 18 | 32-58 | 20 |
| 20 | Wolverhampton Wolves | 30 | 3 | 7 | 20 | 22-52 | 16 |
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan